Pääsiäisretki part 2 - Pemberton

Hahaa, täältä pesee jo toista postausta! Että ne jotka ette ehtineet tässä välissä käydä lukemassa, niin tuolla on part 1 ilmestynyt myös alle vuorokauden sisään. 

Niin siihen telttayöhön taisin tosiaan jäädä. Meillä oli siis lainassa iso neljän hengen kupoliteltta kuisteineen kaikkineen, ja mukavasti tilaa siellä kolmelle naiselle riittikin. Nukkumaan mentäessä (noin kymmeneltä :D mutta aikaero painoi!) ihailtiin kirkasta tähtitaivasta, joka muuten näin sivumainintana on todella upea tämmöisissä keskellä-ei-mitään paikoissa! Noh, itse ainakin nukuin oikein makoisasti ehkä noin kolmeen saakka, kun heräsin sateen ääniin. Telttakangashan ropisee aika kuuluvasti noista sadepisaroista. Siinä vaiheessa vielä ajattelin että onpa mukavan tunnelmallista. Kunnes sitten alkoi sataa lujaa. Ja siis tarkoitan että niin taivaan täydeltä kun voi sataa. Eipä mennyt kovin kauaa, kun just mun päälle (nukuin keskellä) alkoi tiputtamaan katosta vettä. Siinä vaiheessa huomasin että mun vieressähän jonkinmoinen lätäkkö jo onkin. Cynthiakin heräsi tähän ja ilmoitti siirtyvänsä autoon samantien, koska kuskina tarvii unta. Mä siirryin sitten Cynthian kuivalle paikalle, koska mietin että kolmistaan pikku Getzissä ei voi saada hyviä unia. Tunnin verran kärvistelin teltassa, kunnes jälleen, suoraan mun otsaan, alkoi tiputtaa vettä, ja huomasin että koko sisuskangas mun puolelta on jo märkä. Siinä vaiheessa kun nousin sitten istumaan, huomasin että koko teltta taipui ihan hulluun asentoon tuulenvoimasta, ja näytti siltä että se romahtaa kohta meidän päälle. Tässä kohtaa muistelin myös lämmöllä meidän puolihuolimatonta telttakeppien maahan hakkaamista, jotka jokainen jätettiin puolitiehen (mutta kun se maa oli ihan superkovaa!). Rebecan puoli oli edelleen kuiva, ja hän olis ollu ihan fine siinä omalla paikallaan, mutta ei halunnut yksinkään jäädä, ja mä olin jo vauhdilla lähdössä teltasta huutaen paniikissa "leave the tent! leave the tent!" :D Vauhdilla juostiin autolle jonka ikkunaa hakattiinkin täysiä, että saatiin Cynthiakin säikähtämään. Rebecca hyppäs takapenkille ja mä sain kuskin paikan (eli huonoimman paikan) mutta ihmeen hyvin se uni maittoi siinäkin. Mutta olin mä niin onnellinen kun kello oli viimein 7 aamulla ja sai herätä ja mennä kuumaan suihkuun. Huh mikä yö! Niin ja teltta oli kuin olikin paikallaan vielä aamullakin :D 

Aamulla ajettiin ensimmäisenä ostamaan jätesäkkejä, että saatiin märkä teltta heittää aluksi vaan sinne. Näytti nimittäin siltä että pian alkaa taas sataa, eikä ollut mahdollisuutta jäädä telttaa siinä hetkessä kuivattelemaan. Iloksemme löydettiin myös Walpolen pääsiäissunnuntai-tori, jossa kierreltiinkin tarkkaan kojut läpi (sen jälkeen kun teltta oli turvallisesti jo autossa) ja löysin iiihanan mekon, josta kuvamateriaalia sitten part 3:ssa. Käytiin myös vielä morjestamassa infopisteen mukavia setiä, lähinnä sen takia että oltiin paikannettu edellisenä päivänä siitä tiskin vierestä paikallisen toffeetehtaan mustikka-toffeeta, ja se oli jäänyt sen verran kaikkien mieliin, että pakko sitä oli mennä ostamaan. Tällä kertaa meitä oli vastassa eri setä, oikein mukava hänkin, ja se tykkäs meistä niin paljon että se antoi meille pääsiäismunan! Semmosen ison vieläpä! (ks. kuva alla :D) Kyllä oli tämän jälkeen hyvä mieli lähteä ajelemaan. Plus sen jälkeen kun päädyin vielä ostamaan paikallisen suklaatehtaan jugurttirusinoita, Cynthia saman mestan suklaata ja kaikille vielä Creme Eggit, koska ne kuulemma kuuluu ehdottomasti Rebecan pääsiäiseen ja se niin niitä hehkutti. Tuolla oli siis suklaakuoren sisässä ihan ku "5 minuutin" keitetty kananmuna, joka tosin oli jotain sokerimössöä. Siitä hyvä, ettei tehnyt mieli toista enää, kun oli tarpeeksi makeaa jo yhdessä munassa.

Kyllä kelpaa ajella. Kuvasta puuttuvat kaksi muuta samanlaista toffeepakettia sekä torilta kivalta sedältä ostetut makeat pähkinät :D

Eväitten kanssa suunnattiin nyt sitten sinne Pembertoniin, ja matkan varrella tehtiin vielä pieni metsän ihailulenkki autolla. Tää oli kyllä lähinnä aikataulullisista syistä nyt vaan autolla, ja muutaman kerran kun kävin nostamassa jonkun liian ison risun pois tieltä, niin huomasin että maisemat oli paljon vaikuttavammat kävellen. Noh, kyllähän me oltiin jo käveltykin edellisenä päivänä.

Hahahhaaa :D Mulla tulee tästä kuvasta mieleen koira, joka on nostanu pään ikkunasta pihalle :D

Pembertonissa meidän ykköskohde oli tuollainen tulipalojen tähystykseen tarkoitettu puu, johon sai itse kukin kiivetä. Kuten kuvasta näkyy, tikkaina oli tuollaiset jättimäiset rautanaulat, eikä mitään verkkoa alla (vain sivussa, mutta se nyt ei paljon meitä lohduttanut). Välillä sitä tulee mietittyä että kaikkea ne täällä päästää turistit tekemäänkin. Noh, ei muuta kuin kohti korkeuksia vaan!

Sinne mennään

Niinku näkyy

Rebeccaa alko jännittää liikaa jo kahden askelman jälkeen, ja päätti jäädä maantasalle. Siitä kivillä hyppelystä olin jo tälläistä vähän osannut aavistaakin, ja ovelana jätin kamerani sen hoiviin ennen kiipeämistä. Mutta eipä sillä, ihan aiheellista oli kyllä tuo pelkääminen tällä kertaa. Oli nimittäin elämäni toiseksi pelottavin asia mitä oon ikinä tehny, benjihypyn jälkeen siis. Tuo koko puu olisi ollu 68 metriä korkea, mutta kun päästiin ensimmäiselle tasanteelle, niin oltiin hyvin onnellisia siitä suorituksesta, eikä kumpikaan todellakaan halunnut jatkaa ylöspäin. Etenkin kun siellä oli myös kyltti, että jos epäilyttää, niin älä jatka pidemmälle. Ja todellakin epäilytti!

On muuten tainnut vanhuus iskeä, kun pienenähän kiipesin iloisesti takapihan pikkumettän isoon kuuseen niin pitkälle kun oksat kesti. Ja silloinkin harmitti kun ei päässyt latvaan asti. Tosin kuusen oksat tekeekin ihan hyvän näkösuojan, ettei koko ajan nää maahan asti.

Siellä sitä ollaan, ja ylemmäs ei mennä!

Vieläkin ihan ihmeissään kaikesta jännityksestä

Ja sitte vielä pitäis päästä alaskin! :O

Olipa muuten tosi outo reisilihasilmiö tässä kiipeilyn tuloksena. Mulla ja Cynthialla täsmälleen samanlaiset oireet. Tunsin jo saman tien kun lähdin alaspäin menemään, että vasen reisilihas on ihan jumissa. Alaspäästessä se oli niin jumissa että hätinä kävelemään pääsi. Meidän kemisti / materiaali-insinöörien tiedoilla päädyttiin siihen, että kyseessä on pakko olla joku kamalasta pelkotilasta ja jännityksestä johtuva adrenaliinin syöksyminen suoraan reisilihakseen, ja molemmat tosiaan mentiin koko ajan vasen jalka edellä. Tuo koko urheilusuoritus ei sinällään nimittäin ollut ollenkaan rankka fyysisesti ja kesti varmaan 5 minuuttia. Siinä sitten yritettiin ottaa pieni kävely että vähän lihas palautuisi, mutta kyllä seuraavana aamuna oli reisi ja perslihaskin jumissa. Ja siis näin myös Cynthialla.

Cynthia oli näköjään käyny jo Bobin kaa aikasemmin tuolla

Tässä kohtaa mä muuten löysin laajakuvatoiminnon kamerastani, ja musta nää loput kuvat on niin paljon kivempia! (Eli kaikki mitkä on normaaleja, on lainattu Cynthialta :) )

Lopullinen määränpää oli tosiaan sunnuntaille päästä Margaret Riverille, mutta todettiin että ollaan siellä liian myöhään millekään viinitiloille. Päätettiin siis vierailla parissa paikassa jo Pembertonin ympäristössä, joista toinen oli viinitila ja toinen luomu-siideri tila!!! Omg, mä muutan sinne asumaan! :D

Ekaks vierailtiin Lost Lake viinitilalla. Valittevasti elämyksen hienoudesta vei osan pois eläkeläisten bussiretki, joka saapui paikalle siinä maisteluidemme alkutienoilla, joka siis vei meiltä sekä palvelua että rauhallista tunnelmaa. Meillä oli kuitenkin syymme miksi valittiin tämä viinitila, ja se oli honey merlot-punaviini. Eli siis merlot rypäleistä valmistettu viini, joka oli maustettu vähän hunajalla jaaa en nyt muista mitä muuta siinä oli :) Ja juuri niin hyvää se oli miltä kuulostaakin, että jos löytyy alkosta, niin ostakaa ihmeessä! Ja kertokaa sit mulle paljonko maksoi, tilalta saatiin 15 dollarin hintaan pullo mukaan :)

Rypäleet on jo ihan rusinoina tähän aikaan vuodesta

No sit seuraavaksi päästiin sinne siiderilään. Kyllä niillä jotain viinejäkin siellä oli, mutta ei oltu niistä kiinnostuneita tälläisen herkun äärellä. Ekaks kuitenkin oli aika taas pitää lounas piknikkiä, ja nyt tässä kirjoituksen lomassa tajusin että meidän lounas oli joka päivä piknik. Se se vasta on kuulkaas elämää! Ja oottakaas vaas kun pääsen part 3:een, niin siellä on sitten luvassa THE piknik! Tässä vaiheessa kuitenkin perus leipää ja hedelmiä luvassa. Vaikkakin! Justiin kerkesin avautua, että mä en jaksa enää paahtoleipää! Siis täältä ei paljoa muunlaista leipää saa, vaan paahtoleipää kaikissa muodoissaan. Siis saa koko jyvänä ja jopa ruisversiona, mutta joka tapauksessa kyseessä on paahtoleipä. Mulla pursuaa jo korvistakin koko paahtoleipä!!! Sanoinkin jo Markukselle että kotona on sitten oltava ruispalat mua odottamassa, mutta oikeastaan mikä tahansa muukin, kuin paahtoleipä, kelpaisi. Noh, nyt siis samantien kun valitin, niin kaupasta löytyikin sämpylää! JES! Eli ei mikään ihan tavallinen piknikki kuitenkaan ;)

Ihastuttava piknik miljöö myös talon puolesta

No sitten sitä siideriä! Tarjolla oli kolmea eri lajia, omenaa, omenaa ja omenaa :D Yks omena oli kuohuvaa, yks puolikuivaa ja yks scrumpy-tyyppinen, jossa on vähän enemmän alkoholia kuin normaalisti (8%). Voin sanoa että nam, nam ja nam. Jos ei ois tarvinnut miettiä paluulentoa Adelaideen, niin olisin ostanut enemmänkin kotiinviemisiksi, mutta nyt tyydyttiin ostamaan yksi puolimakea ja yksi scrumpy jaettavaksi. Tästä mun onkin varmaan turha kysyä, että saako tätä alkosta :D Oon 99% varma että ei saa. Kannattaa siis lähteä käymään länsi-Australiassa! ;)

Siitä sitten eväinemme suunnattiin lopulta Margaret Riverille, joka ei ollu enää kuin suunnilleen parin tunnin päässä. Nähtiin kenguruja taas matkalla, ja huomattiin että kenestäkään se ei tunnu enää erikoiselta, kun niitähän nyt on kaikkialla. Paitsi tietysti kolarin kannalta ne pitää huomioida. Margaret Riverillä meitä odotti mukava lämmin ja puhdas hostelli, joka oli erittäin tervetullut tuon telttailun jälkeen. Mentiin taas aikaisin nukkumaan, että jaksettiin seuraavan päivän huikea ohjelma läpi. Siitä siis sitten part 3:ssa! :)

Nam nam nam