Mä joka päivä töitä teen

Hehei, terveisiä AFM mikroskoopin ääreltä :D Täällä olen viettänyt ylhäisessä yksinäisyydessä koko päivän, ja vietän ihan viiteen saakka (eikä haittaa ollenkaan, että kesä tuli takaisin pariksi päiväksi, ja nyt olis aika mukava olla ulkona, eikä pienessä kopissa neljän seinän sisällä). Viime viikolla ekaa kertaa tajusin, että voin ottaa tänne läppärini mukaan, ja johan on aika kulunu paremmin! Yhden kuvan muodostamiseen nimittäin menee aina 5 minuuttia, jona aikana ei oo muuta tekemistä kun odottaa...sitte muutama klikkaus tai näytteen siirto ja taas seuraavat 5 minuuttia odottelua. Nyt on koko netti luettu kertaalleen läpi, ja aloin pohtia vähän jutun juurta tänne omaankin osiooni. Noista tommosista reissuista ja kivoista paikoista on nimittäin niin helppo kirjottaa, mutta tää muu elämä on jo niin arkista, ettei se tunnu mielenkiintoiselta asialta ollenkaan. Nyt ei oo enää kuitenkaan varastossa yhtään semmosta reissujuttua, eikä ilmeisesti oo uuttakaan tulossa tälle viikonloppua, eli alkaa olla vitsit vähissä! Tuumasin sitte että kirjotan ihan tavallisesta arkipäivästä tänne ja mitä työrintamalle kuuluu.

minä ja AFM,  LOL :D

Pitipä ihan palata takaisin edelliseen työviikko-postaukseen tammikuulta, ja olipas se nyt hauskaa luettavaa. Silloin oon näköjään juuri opetellut valmistamaan näytteitä, ja nyt voin sanoa että oon jo tosi kokenut! :D Silloin oon näköjään myös opetellut käyttämään tätä AFM:ää, ja nythän se sujuu tossa ihan vasemmalla kädellä bloggauksen ohessa ;) Oho, ja silloin oon myös näköjään ostanu lennot Cynhtian kanssa, ja niitä päästään kahden viikon päästä jo käyttämään! Mutta se että oon kokenut näytteiden valmistuksessa siis tarkottaa, että vieläkään en oo saanu tehtyä sellasta niinku pitäis. Nyt voin kuitenkin sanoa että alkaa olla jo aika lähellä!

Näytteiden pitäis olla siis semmosia, että nanopartikkeleita on lasilevyllä toisessa päässä enemmän ja vähitellen vähenee toista päätä kohti. Aluksi tää ei onnistunu laisinkaa, mutta muutamien (tai useiden :D) muutosten ja yritysten jälkeen saatiin vihdoin gradientti aikaiseksi. No seuraava ongelma olikin sitten partikkeleiden kanssa, jotka niin kovasti tykkää toisistaan, että ne pakkaa hakeutua vähän liian hanakasti klimppeihin. Ja me kun nimenomaan haluttais että ne olis epäsosiaalisemmin yksitellen. Tää oli suurempi ongelma kuin edellinen, ja tuntui jo mun mielestä lähes ylitsepääsemättömältä. Mentiin kuitenkin palaveeraamaan Melanien ja mun ohjaajan kanssa, ja tältä Craigilta tulikin muutama hyvä idea, jotka kumma kyllä näyttäis toimivan! Kumma kyllä siksi, että tää näytteenteko -prosessi on kuorinu musta aikamoisen pessimistin tiedettä kohtaan, enkä usko että mikään toimii, ennen ku nään. No, ei tässä liikaa juhlimista oo vieläkään, sillä just kun alkaa partikkelit käyttäytyä niinku mä sanon, niin sitten on contact angleissa jotain pahasti vialla, ja siinä ei siis ikinä oo ollu tämmöstä vikaa. Mä väitän että vika on tolueenissa, jota käytän pintakerroksen tekemiseen, josta on vaan jämät jälellä. Melanie ei usko mua, mutta nyt mulla on uus pullo, ja testaan sitä ens viikolla. Ja sen jälkeen toivon mukaan pääsen sanomaan että "I told you sooooo". Mutta pessimisti ei pety, että ei sentään aleta liikaa haaveilla tässä.

Täällä ollaan kuulkaa kunnon nörttejä ku on 3 tietokoneen näyttöä vieretysten (kun laskee läppärinkin mukaan) :D Niin ja siinä on just näytöllä muodostumassa seuraava kuva mun partikkeleista!

Mutta jos nyt palataan positiivisen ajatteluun, niin on se ihan mukavaakin toistaa samoja juttuja jonkun aikaa, että ehtii tulla edes jossain hyväksi. Onhan se vähän ressaavaa olla koko ajan huuli pyöreenä uusista laitteista ja työtehtävistä. Sitä paitsi nyt sain jo esimakua mikä mua odottaa jos (kun?) saan ekat hyvät näytteet: dynamic contact angle -mittaus. Ja huh huh se näytti vaikealta, epävarmalta ja hermoja raastavalta touhulta. Että jospa mä vaikka alkaisin ite sabotoida näytteitäni etten joudu noihin tehtäviin? :P

Ja nyt kun pääsin sanomaan, että ehtis tulla jossain hyväksi, niin sehän on aika suhteellinen käsite... :D Esimerkiksi tähän AFM:n käyttöön tarvitaan sellasia pikkuriikkisiä kärkiä, jotka on henkilökohtaisia ja maksaa 25$ per kärki. No viime viikolla rikoin näitä 9 kpl yhden työpäivän aikana :D Puolustuksekseni sanottakoon, että konkaritkin näitä rikkoo aika paljon, sillä ne on tooodella hauraita, ja jos esim näytteen pinnassa on jotain likaa, ja kärki osuu siihen, niin se oli sitte siinä sen kärjen elämänkaari. Jos sattuu sormella vahingossa hipaisemaan sitä, niin no siinä se nyt ainakin 100% varmasti menetti henkensä ja esim. jos vaikka lähestyy liian äkkipikaisesti kärjellä näytteen pintaa, niin sekin on sitte siinä. Tänään on kylläkin vasta toinen meneillään ja kello on jo 5 yli 4! 

Tossa on mun näyte teipattuna toiseen lasilevyyn, johon on teipattuna millimetripaperia, että tiiän mistä kohtaa oon ottamassa mittausta.

AFM-mestari Homespäällä on myös välillä vaikeuksia muistaa asettaa kuva koko sopivaksi. :D Olis kauheen hyvä, että kaikki kuvat olis joko 10 tai 2 mikrometriä /sivu, mutta tossa ku zoomailee, niin välillä unohtuu se sitten erikseen määrittää. Ja sitte seuraavana päivänä kun on muokkaamassa kuvista paremman näköisiä ja laittamassa raporttiin, on hyvä alkaa ihmetellä että minkäs hiton kokoisia kuvia täällä nyt oikeen on, kaikki eri kokoa :D No ei nyt aivan kaikki, mutta kuitenkin. Muutenkin musta tuntuu, että mulla on tiedenaiseksi vähän liian usein semmosia "hups"-tilanteita, ja sellasia "no ei sen nii väliä varmaan oo" (olisko tässä syy mun näytteiden laatuun? :D No ei, koska ei noita oo kaikkien näytteiden kanssa ollu kuitenkaan ;) Ei oo!)

Mä oon siis jo kyllä oppinut täällä tosi paljon; kaikkien näiden laitteiden ja kemian lisäksi sietämään sen tieteen tekemisen tuskan, kun mikään ei meinaa millään onnistua (tai jos joku onnistuukin niin aina varmasti joku muu menee sitten pieleen) ja etenkin jos olis oikeen kiire päivä, niin sitten ei laitteetkaan toimi. Ja oon myös oppinut jättämään nämä asiat omaan arvoonsa, enkä anna niitten vaikuttaa mielialaani (paitsi positiivisessa mielessä, jos joku joskus onnistuukin). Niin ja pienistä onnistumisista saa jo sitten suuren ilon tietysti :) Tän myyntipuheen jälkeen voisin näin julkisesti sanoa, että antakaa joku mulle kesäksi töitä? :D

Tänään laitteet toimii ja aurinko paistaa ja neljästä näytteestä kaksi oli tosi hyvää (odotetusti) ja kaksi huonoa (melko odotetusti). Hyvä päivä! :) Mutta sanokaapa, kiinnostaako edes kiviä tämmöset työ-liirumlaarumit?