Glad påsk!

Tää on niin tätä. Kello on 11, mulla on pakkaus suunnilleen puolitiessä ja esimerkiks passi pitäis vielä ettiä, ja herätys on kello 04:00. Ja mä istun täällä koneella ja mm. taiteilin tänne blogiin noin hienon kollaasin!! :D

Lennetään siis aaaaikaisin aamulla Perthiin, mutta sinne ei oo aikomusta jäädä vaan jatkaa suoraan vuokrapirssillä kohti etelää, ja vähä isoita puita! Kattotaan nyt sitte kuinka isoja ne oikeastaan onkaan. Sieltä sitten kaarretaan ihailemaan viinitiloja ja surffareita Margaret Riverille ja lopulta päädytään takas Perthiin, jossa yks yö vietetään ennen kotiinpaluuta. Meillähän tuo tiistaikin on lomaa, kun maanantaille meni päällekäin Anzac day ja pääsiäismaanantai, ja täällähän tuollaiset päällekäisyydet hoidetaan mukavasti siirtämällä toista vapaapäivää eteenpäin. Siis 5 päivän loma! Nyt äkkiä pakkaamaan ja unta palloon :D

Niin joo tosiaan, senhän otsikkokin jo sanoo, mutta hauskaa pääsiäistä kaikille! :) (huomatkaa miten kansainvälinen mä oon, ku ruottiaki vaan pukkaa väliin... )

Epäonnea

Tuo kämppis-Tom on kyllä ehkä yhtä epäonninen kuin itse herra Aku Ankka. Sille tapahtuu siis koko ajan jotain päivittäisistä jugurtti-purkki-tippuu-lattialle tai teepussi-hajoaa-mukiin tapauksista myös isompiin onnettomuuksiin. Tuon polvitapauksen jälkeen ehdinkin just miettiä, että mahtaakohan tuo epäonni tarttua, vai meneekö se niin, että Tom ikäänku käyttää kaiken ympärillä olevan epäonnen ja jäljelle jää vaan hyvää tuuria esim mulle. No nyt kyllä näyttäis valitettavasti siltä, että kyseessä on näistä ensimmäinen vaihtoehto.

Sunnuntaina olin lenkillä tavanomaisella reitilläni, josta kulkee pieni matka myös golf-kentän laidalla. Normaalisti lenkkeillessäni en juurikaan nää golffaajia, mutta nyt ajankohta oli otollinen, ja niitähän parveili kaikkialla. Siinä sitten eteenpäin hölkätessäni huomasin että siinä aivan jalkojen juuressa juoksee hiiri! No en alkanu sentään kirkumaan, mutta kädet kyllä lennähti ilmaan ja muutenkin siinä hyppelin pari kertaa ja loikkasin pitkän askeleen eteenpäin. Tätä tapahtumaa juuri sitten mietiskelin, että mahtoipa näyttää tyhmältä noitten golffareiden mielestä, koska eihän ne nähny että siellä sattu just hiiri olemaan kohdalla. Näihin ajatuksiin uppoutuneina, kompastuin ja lensin turvalleni maahan. Kyllä. Enpä muista tämmöistä tapahtuneen sitten ehkä 20 vuoteen. Siis sain toki kädet eteen, ja vain toiseen kämmeneen tuli hyvin pieni ruhje, että tällä kertaa se oli ihan mun ylpeys joka kärsi suurimmat vahingot :D Sieltä kuitenkin noustiin kuin Lasse Viren konsanaan, muutaman suomenkielisen ruman sanan saattelemana ja omalle typeryydelle naureskelle. Enkä edes jääny kattelemaan näkikö kukaan, koska oon varma että näki! :D

No, eipä se epäonni tähän päättynyt. Eilen oltiin lähdössä töistä, ja menossa hakemaan rampa-Tomia autolla. Oltiin just käännytty parkkipaikalta tielle, ja oltiin kääntymässä ehkä 30 metrin päästä uudestaan toiselle tielle, joten vauhtia ei juurikaan ollut. Kaikki vähän tapahtuikin sitten niinku hidastetulla filmillä. Joku idiootti, joka oli pysäköinyt autonsa tien viereen nimittäin päätti sitten mukavasti kaartaa siihen meidän eteen. Että taas kerran pelti rytisi, pikku Hyundai-parka. No, itse asiassa Hyundai selvisi pintanaarmuilla mutta tän typerän miehen uudehko mersu meni melko lommolle koko kyljestään. No, jospa hänkin nyt oppis esim kääntämään päätään sen verran, ettei jää katvealuetta peileistä, ennen ku lähtee liikenteeseen. Toki miehen vakuutuksesta menee vahingot maksuun, mutta ärsyttäähän se tuollaista ylimääräistä alkaa säätämään. Niin ja siis meille ihmisille ei tosiaan käynyt kuinkaan, oli hyvin pehmoinen kolahdus :)

Jahas, ja nyt sitten uunituoreena tietona että oltiin tosiaan unohdettu maksaa se Melbournen parkkisakko, ja se oli nyt löytänyt tiensä Helsinkiin asti karhukirjeenä, korkojen kanssa tietty. Argh!

Loppuhuipennuksena epäonnesta näyttää kärsivän myös joku meidän naapurustosta:

Toivotaan että Sharon löytyy! Ja että onni kääntyis taas paremmaksi! (uskaltaako tässä nousta edes torstaina lentokoneeseen?)

Homespään urheiluruutu: Rugby

Eilinen lauantai oli tehty hikisistä miehistä, hyvistä reisilihaksista, rugbystä ja footysta. :P Mutta koska mulla on puheenaiheet sen verran vähissä, niin säästänpä footyt myöhemmälle, eli ekaks pelkkää rugbyä :)

Alun perin suunnitelmana oli lähteä Cynthian kanssa kannustamaan Tomia ja sen joukkuetta rugby-pelissä. No, suunnitelma muuttuikin sitten niin, että minä, Cynthia ja Tom mentiin kannustamaan Tomin joukkuetta. Torstaina nimittäin Tom tuli treeneistä jääpussi polvessa, sillä polvi oli mennyt sijoiltaan. Auts! Perjantaina Tom kävi lääkärissä, sai kainalosauvat (siis todella sellaiset jotka menee kainaloihin asti, testasin, ja oli todella epämukavat) ja semmosen polvituen, ja lähetteen polvispesialistille ens viikolle. Toivottavasti ei nyt tarvittais mitään leikkauksia ainakaan. Onneksi Tomilla on tämmöset kivat housematet, jotka kuskaa sairaalaan (Cynthia) ja kauppaan (minä). Mutta pitäähän nyt potilasta vähän auttaa!

Meidän tähtipelaaja Tom (ja heti on jätetty kainalosauvat kotia!)

Rugbystä mulla oli etukäteen jonkinlainen käsitys, mutta ei mitään kovin tarkkaa. Onneksi oli Tom selostamassa sääntöjä. Kävi kuitenkin ilmi että kyseessähän on ihan loistava laji! :D Tätä pitää nyt selventää havainnollistavin kuvin:

Ensimmäinen kommenttini tähän tilanteeseen oli että "mitää noi nyt tekee??" :D

 

Siis noista kyseenalaisista asennoista ja toisten miesten takapuolien halailuista tuli elävästi mieleen eräs lapualaisen stand up koomikon vitsi paikallisten miesten mentaliteetista: Runojen kirjottaminen on ihan homojen hommaa, musiikon työ on ihan homojen hommaa, näyttelijän työ on ihan homojen hommaa, mutta PAINI! Siinä kun laitetaan oikein tiukat trikoot päälle ja ähistään naama toisen miehen jalkovälissä, niin se on todellinen tosimiesten laji, ja tämän heterompaa lajia ei ookaan! Mua on siis jaksanu naurattaa tää vitsi siitä lähtien kun oon sen kuullu, ja oisko siitä nyt noin 5 vuotta aikaa... :D Ja sen vois hyvin soveltaa myös rugbyyn.


Noissa lähitilanteissa, missä erityisesti oikein takarivistö halailee eturivistön takapuolia, oli myös mua erittäin suuresti huvittava ääniefekti. Semmonen suuri "hmpppppppf", joka tietenkin aiheutui suuresta ponnistelusta. Mutta kun se toistui joka kerta samassa tilanteessa heti pillin vihellyksestä, niin kyllä, tää jaksoi mua suuresti huvittaa :D


Mutta se mikä teki tästä lajista mielenkiintoisen, oli että kokoajan tapahtui aika paljon ja pelaajat oikeasti näytti saavan reippaasti liikuntaa (vrt. sunnuntaikävely-kriketti), aina oli joku mies maassa ja yleensä kasa miehiä sen päällä ja sitten nää huikeat aloitushypyt (joita ensimmäisessä kuvassa valmistellaan):

Niin ja kun nyt naispuolisia lukijoita kuitenkin kiinnostaa, niin silmänruoka oli vähän niin sanotusti katsojan silmissä tässä päivä-pelissä:

Mutta annettakoon se heille anteeksi. Tää ei ollu mikään ammattilaistason peli kuitenkaan :) Eli loppuyhteenvetona:

Homespää suosittelee!

Vieläkö on kesää jäljellä?

Kyllä se kuulkaa rakkaat lukijani niin on, ettei paljon juttu luista, jos ei oo mitään erikoisempaa tapahtumaa. Viime viikonloppuna kävin kyllä ekaa kertaa Adelaiden Central Marketilla, mutta en ottanu kameraa mukaan, niin eipä siinäkään oo mitään ihmeellistä kerrottavaa. Kun sinne menee ennen sulkemisaikaa, niin saa aika halavalla hedelmiä ja vihanneksia, ja niitähän sieltä kannettiinkin sitten selkä vääränä. Lauantai-iltana pidettiin "bileet" meillä (koska Fabrizio oli poissa viikonlopun, eli oli aihetta juhlaan) mutta ne oli loppujen lopuksi enemmänkin illanistujaiset, sillä kaikki tosiaankin istui koko illan :D Eli rauhallista eloa. Sunnuntaina menin sitten vähän shoppailemaan, ja löysinkin kaiken mitä lähdin etsimään, vaikkakaan en oo nyt ihan tyytyväinen tän Australian vaatetarjontaan noin yleisesti.

Syksy alkaa saapua, ja se tarkoittaa että ilmat viilenee. Meillä ei oo talossa mitään lämmitysjärjestelmää eikä paljon tiivisteitäkään, eli käytännössä mun huoneessa on kylmempi kuin ulkona (mä en tajua miks ei voi olla edes yhtä kylmä, mutta kyllä se mun mielestä kylmempi on). Että pihalle voi sitten lähteä lämmittelemään jos siltä tuntuu. Ilmeisesti tää asia aiheutti sellasen ihmeellisen vinksahduksen mun päässä, että lähdin sunnuntaina päättäväisesti ostamaan farkkuja! En tosiaankaan edes muista koska oon ostanu viimeksi farkut (2008?) tuoreimmat on pikkusiskon vaatekaapin jäminä otettu vastaan, ja nekin varmaan loppuvuodesta 2009? En muista, mutta asia varmaan tuli selväksi, että en ole farkkuihmisiä ollut lähiaikoina. Muutamat farkut kokeiltuani totesin tämän asian jälleen, ja farkut jäi edelleenkin kauppaan. Olinkin jo vähän huolestunut että mitä mulle on täällä tapahtumassa, mekkonainen farkkuostoksilla!? Ja kun aamullakaan ei jaksa muuta tehdä kun hiukset harjata ja muutaman tsuihkauksen lakkaa tsuptsutella, ja siinä on mun laittautumiset. Mikäli oikein muistan niin ihan mielelläni vähän panostin enemmän Suomessa itseeni? Noh, onneks nyt tosiaan ei niin vakavaksi mennyt, että alkaisi tyylikin ihan muuttua (tosin shortsit on kyllä ylivoimaisin suosikkivaate nykyään, näin kylmemmällä menee sopivasti sukkahousujen kanssa).

Tuntuuko siltä että valitan turhasta? No miettikääpä noi minimilämpötilat sisälämpötiloiksi, hrrrrr...

Todettuani että farkut ei ookaan se asia mitä tarvin, analysoin tilanteen uudelleen ja tajusin että sehän onkin parit paksut sukkahousut, mitä tilanne vaatii! Löysinkin halvalla muutamat ja tästä ilostuneena (etenkin siitä farkku-asiasta, että ei oo pää seonnu) seuraavassa kaupassa ostin myös uuden Hanna-mekon! :D Se on just semmonen, mistä kuulen sieluni korvin ainakin Elisan ja Markuksen sanovan et eiks mulla oo jo ainaki kaks just samanlaista, mutta sanon jo nyt, että ei oo! Sitä paitsi nuo kyseiset yksilöt, jotka hyvin etäisesti uutta mekkoa muistuttavat, on molemmat tylysti jätetty Suomeen, ja heitä on kyllä ollu kova ikävä tässä syksyn tullessa. Lisäksi muita tarpeellisia syysvaatteita olivat pari perus-pitkähiaista, huivi ja uudet Niken kivat tuulihousut, jotka ratkaisi osaltaan myös kotipäivän vaateongelman, jolloin pitkää pulttua tarvitaan, muttei nyt jaksa sukkahousuissa hienostella. Eli kaikki ongelmat ratkaistu! :)

Mutta jos tässä nyt on ollukin vähän semmosta henkeä että täällä on niin kivat säät ja siellä Suomessa vaan kärvistellään lumen keskellä, niin nyt alkaa osat vaihtua! Ei tänne nyt toki mitään lunta ole tulossa, mutta meninpä googlaamaan että aurinko laskee tänään Helsingissä 20:32 (tsiisus, Tiistellä vasta 20:52!) ja arvatkaapa koska täällä? No 17:54. Eilen mm. oli jo ihan pilkkopimeää kun tallustelin ratikalta kotiin töistä, vaikka en edes muuta haahuillut välissä kun vähän ruokaa kävin ostamassa. Tää kyllä vähän raastaa.

Lämmitysjärjestelmän, tiivisteiden, auringonvalon ja hyvien vaatekauppojen lisäksi on ollut ikävä mm. ruisleipää, raejuustoa, leipäjuustoa, marinoituja kanasuikaleita, hyviä karkkivalikoimia (makuuni!), karjalanpiirakoita, hernekeittoa, hyviä jugurtteja, ylipäänsä Suomen ruokakauppojen tarjontaa, kouluruokalaa, kauppojen myöhäisiä aukioloaikoja ja kevättä. Niin ja aika monia ihmisiä tietty kans :)

No mut enää ei oo kun 6 viikkoa töitä ja sit koittaa jo kotimatka! Siis sehän on käytännössä sama ku ei mitään! Oho!

Mä joka päivä töitä teen

Hehei, terveisiä AFM mikroskoopin ääreltä :D Täällä olen viettänyt ylhäisessä yksinäisyydessä koko päivän, ja vietän ihan viiteen saakka (eikä haittaa ollenkaan, että kesä tuli takaisin pariksi päiväksi, ja nyt olis aika mukava olla ulkona, eikä pienessä kopissa neljän seinän sisällä). Viime viikolla ekaa kertaa tajusin, että voin ottaa tänne läppärini mukaan, ja johan on aika kulunu paremmin! Yhden kuvan muodostamiseen nimittäin menee aina 5 minuuttia, jona aikana ei oo muuta tekemistä kun odottaa...sitte muutama klikkaus tai näytteen siirto ja taas seuraavat 5 minuuttia odottelua. Nyt on koko netti luettu kertaalleen läpi, ja aloin pohtia vähän jutun juurta tänne omaankin osiooni. Noista tommosista reissuista ja kivoista paikoista on nimittäin niin helppo kirjottaa, mutta tää muu elämä on jo niin arkista, ettei se tunnu mielenkiintoiselta asialta ollenkaan. Nyt ei oo enää kuitenkaan varastossa yhtään semmosta reissujuttua, eikä ilmeisesti oo uuttakaan tulossa tälle viikonloppua, eli alkaa olla vitsit vähissä! Tuumasin sitte että kirjotan ihan tavallisesta arkipäivästä tänne ja mitä työrintamalle kuuluu.

minä ja AFM,  LOL :D

Pitipä ihan palata takaisin edelliseen työviikko-postaukseen tammikuulta, ja olipas se nyt hauskaa luettavaa. Silloin oon näköjään juuri opetellut valmistamaan näytteitä, ja nyt voin sanoa että oon jo tosi kokenut! :D Silloin oon näköjään myös opetellut käyttämään tätä AFM:ää, ja nythän se sujuu tossa ihan vasemmalla kädellä bloggauksen ohessa ;) Oho, ja silloin oon myös näköjään ostanu lennot Cynhtian kanssa, ja niitä päästään kahden viikon päästä jo käyttämään! Mutta se että oon kokenut näytteiden valmistuksessa siis tarkottaa, että vieläkään en oo saanu tehtyä sellasta niinku pitäis. Nyt voin kuitenkin sanoa että alkaa olla jo aika lähellä!

Näytteiden pitäis olla siis semmosia, että nanopartikkeleita on lasilevyllä toisessa päässä enemmän ja vähitellen vähenee toista päätä kohti. Aluksi tää ei onnistunu laisinkaa, mutta muutamien (tai useiden :D) muutosten ja yritysten jälkeen saatiin vihdoin gradientti aikaiseksi. No seuraava ongelma olikin sitten partikkeleiden kanssa, jotka niin kovasti tykkää toisistaan, että ne pakkaa hakeutua vähän liian hanakasti klimppeihin. Ja me kun nimenomaan haluttais että ne olis epäsosiaalisemmin yksitellen. Tää oli suurempi ongelma kuin edellinen, ja tuntui jo mun mielestä lähes ylitsepääsemättömältä. Mentiin kuitenkin palaveeraamaan Melanien ja mun ohjaajan kanssa, ja tältä Craigilta tulikin muutama hyvä idea, jotka kumma kyllä näyttäis toimivan! Kumma kyllä siksi, että tää näytteenteko -prosessi on kuorinu musta aikamoisen pessimistin tiedettä kohtaan, enkä usko että mikään toimii, ennen ku nään. No, ei tässä liikaa juhlimista oo vieläkään, sillä just kun alkaa partikkelit käyttäytyä niinku mä sanon, niin sitten on contact angleissa jotain pahasti vialla, ja siinä ei siis ikinä oo ollu tämmöstä vikaa. Mä väitän että vika on tolueenissa, jota käytän pintakerroksen tekemiseen, josta on vaan jämät jälellä. Melanie ei usko mua, mutta nyt mulla on uus pullo, ja testaan sitä ens viikolla. Ja sen jälkeen toivon mukaan pääsen sanomaan että "I told you sooooo". Mutta pessimisti ei pety, että ei sentään aleta liikaa haaveilla tässä.

Täällä ollaan kuulkaa kunnon nörttejä ku on 3 tietokoneen näyttöä vieretysten (kun laskee läppärinkin mukaan) :D Niin ja siinä on just näytöllä muodostumassa seuraava kuva mun partikkeleista!

Mutta jos nyt palataan positiivisen ajatteluun, niin on se ihan mukavaakin toistaa samoja juttuja jonkun aikaa, että ehtii tulla edes jossain hyväksi. Onhan se vähän ressaavaa olla koko ajan huuli pyöreenä uusista laitteista ja työtehtävistä. Sitä paitsi nyt sain jo esimakua mikä mua odottaa jos (kun?) saan ekat hyvät näytteet: dynamic contact angle -mittaus. Ja huh huh se näytti vaikealta, epävarmalta ja hermoja raastavalta touhulta. Että jospa mä vaikka alkaisin ite sabotoida näytteitäni etten joudu noihin tehtäviin? :P

Ja nyt kun pääsin sanomaan, että ehtis tulla jossain hyväksi, niin sehän on aika suhteellinen käsite... :D Esimerkiksi tähän AFM:n käyttöön tarvitaan sellasia pikkuriikkisiä kärkiä, jotka on henkilökohtaisia ja maksaa 25$ per kärki. No viime viikolla rikoin näitä 9 kpl yhden työpäivän aikana :D Puolustuksekseni sanottakoon, että konkaritkin näitä rikkoo aika paljon, sillä ne on tooodella hauraita, ja jos esim näytteen pinnassa on jotain likaa, ja kärki osuu siihen, niin se oli sitte siinä sen kärjen elämänkaari. Jos sattuu sormella vahingossa hipaisemaan sitä, niin no siinä se nyt ainakin 100% varmasti menetti henkensä ja esim. jos vaikka lähestyy liian äkkipikaisesti kärjellä näytteen pintaa, niin sekin on sitte siinä. Tänään on kylläkin vasta toinen meneillään ja kello on jo 5 yli 4! 

Tossa on mun näyte teipattuna toiseen lasilevyyn, johon on teipattuna millimetripaperia, että tiiän mistä kohtaa oon ottamassa mittausta.

AFM-mestari Homespäällä on myös välillä vaikeuksia muistaa asettaa kuva koko sopivaksi. :D Olis kauheen hyvä, että kaikki kuvat olis joko 10 tai 2 mikrometriä /sivu, mutta tossa ku zoomailee, niin välillä unohtuu se sitten erikseen määrittää. Ja sitte seuraavana päivänä kun on muokkaamassa kuvista paremman näköisiä ja laittamassa raporttiin, on hyvä alkaa ihmetellä että minkäs hiton kokoisia kuvia täällä nyt oikeen on, kaikki eri kokoa :D No ei nyt aivan kaikki, mutta kuitenkin. Muutenkin musta tuntuu, että mulla on tiedenaiseksi vähän liian usein semmosia "hups"-tilanteita, ja sellasia "no ei sen nii väliä varmaan oo" (olisko tässä syy mun näytteiden laatuun? :D No ei, koska ei noita oo kaikkien näytteiden kanssa ollu kuitenkaan ;) Ei oo!)

Mä oon siis jo kyllä oppinut täällä tosi paljon; kaikkien näiden laitteiden ja kemian lisäksi sietämään sen tieteen tekemisen tuskan, kun mikään ei meinaa millään onnistua (tai jos joku onnistuukin niin aina varmasti joku muu menee sitten pieleen) ja etenkin jos olis oikeen kiire päivä, niin sitten ei laitteetkaan toimi. Ja oon myös oppinut jättämään nämä asiat omaan arvoonsa, enkä anna niitten vaikuttaa mielialaani (paitsi positiivisessa mielessä, jos joku joskus onnistuukin). Niin ja pienistä onnistumisista saa jo sitten suuren ilon tietysti :) Tän myyntipuheen jälkeen voisin näin julkisesti sanoa, että antakaa joku mulle kesäksi töitä? :D

Tänään laitteet toimii ja aurinko paistaa ja neljästä näytteestä kaksi oli tosi hyvää (odotetusti) ja kaksi huonoa (melko odotetusti). Hyvä päivä! :) Mutta sanokaapa, kiinnostaako edes kiviä tämmöset työ-liirumlaarumit?

Cleland

No niin lisää eläimiä taas luvassa! Käytiin sunnuntaina Rebecan ja Cynthian kanssa vihdoin ja viimein Cleland Wildlife parkissa, mihin on pitänyt mennä jo pitemmän aikaa. Siellä saa hengailla monien eläimien kanssa samassa aitauksessa ihan vapaasti, ja portilta voi kätevästi ostaa niille ruokaakin, että pääsee tekemään lähempää tuttavuutta. Olin kyllä etukäteen kuullut juttua ja nähnyt kuvia heti alkuunsa kimppuun hyökkäävistä "rotista" (koska ne odottaa kaikilta ruokaa) mutta thänk kaad ne ei hyökänny mun kimppuun. Mutta kyllähän niitä vilisteli vähän siellä sun täällä, hyyyyiiii.

Tästä kaverista ei tullut mun ystävää.

Koalaa jos olisi halunnut pidellä sylissään, olisi saanut pulittaa 30 dollaria. (Nyt muuten tänä aamuna näin Katerinan ja Fabrizion koalanpitely kuvan, ja oli varsin teennäinen maalattuine taustoineen, en semmosta olis halunnukaan). Sen sijaan koalan vierelle pääsi poseeraamaan ihan jonottamalla, ja sinnehän me ensimmäisenä suunnattiinkin. Koaloilla oli tapaamisajat, 11-12 ja 14-16, ja kun saavuttiin jonon perukoille siinä 20 vaille 12, niin tottahan päästiin just siihen kärkeen, kun tultiin sanomaan että enää ei oteta tältä erää vierailijoita. No, käytiin sitten morjestamassa läheisen aitauksen koaloita aidan takaa, ja jatkettiin tutustumista muihin eläimiin ennen uutta vastaanottoa.

Nää oli jotenkin paljon virkeämpiä tapauksia kuin aikaisemmin tapaamani uneliaat tapaukset.

Seuraavaksi mentiin katsomaan tasmanian tuholaisia, ja myöhemmin iltapäivällä käväistiin kuuntelemassa ja katselemassa myös niitten ruokinta sessiota. Nää on kyllä hurjia "jätemyllyjä" kun eläimestä menee kaikki luineen nahkoineen mahaan, ja paksummat luut pilkkoutuu kätevästi leuoilla joissa on poweria nelinkertaisesti pitbull terrieriin verrattuna. Mutta kuulemma nuo tuholaiset ei syö kuin jo valmiiksi kuolleita eläimiä, että sinänsä ei tarvi pelätä noita leukoja :) Ruokinnassa saatiin myös todistaa mistä tuo nimi (Tasmanian Devil) on saanut alkunsa. Lihakimpaleen saatuan toinen noista tyypeistä meni pusikon suojiin syömään aarteensa, ja ilmeisesti onnellisena mahan täyttymisestä (?) alkoi pusikosta kuulua hirvittävä ulina/murina/en osaa kuvailla. Mutta jos ei olisi tiennyt mikä eläin siellä puskassa on, olisi odottanut jotain paljon isompaa hirviötä. Näin ovat päätelleet ilmeisesti myös ensimmäiset Australian valloittajat, ja ovat peloissaan nimenneet tuota pelottavaa metakkaa pitävän eläimen deviliksi. Nää on joka tapauksessa nyt hyvin harvinaisia, ja kanta pienenee koko ajan. Ja nyt joku idiootti on viimesen viiden vuoden aikana vienyt Tasmaniaan ketun (en pysty käsittämään että miksi!?) näiden elintila on vielä uhatumpi. Ja sen lisäksi heillä esiintyy enenevissä määrin aivosyöpää, joka tarttuu kosketuksella (!), ja jos tätä tautia ei saada kuriin, tuholaiset saattaa huonoimmassa tapauksessa kuolla sukupuuttoon jo viiden vuoden sisällä :(

Hassun näköinen ilmestys :)

No devilssien jälkeen sitten päästiin vihdoinkin ruokapussiemme kanssa itse asiaan, eli kengurujen syöttämiseen :D Alkukuvista huomaa miten jännittävää se aluksi oli, mutta iltapäivästä oli jo sen verran kylläistä porukkaa, että alkoi jo itseäkin kyllästyttää se tuputtaminen, kun ei ketään enää kiinnostanut syödä :D

Aluksi oli helpointa lähestyä turvallisesti makuulla olevaa kengurua :)

Kenguru-pappa

Mr. muscula man :D

Monesti myös vihreä ruoho kiinnosti meidän kuivamuonaa enemmän :)

Noi pienet oli söpiksiä

Sitten matka jatkuikin ihailemaan lemppareitani, eli vompatteja <3 Cynhtia ja Rebecca ei olleet ikinä ennen näitä nähneet, ja kun ekat tapaukset eivät paljon suostuneet näyttämään kuin takapuoltaan, niin eivät myöskään olleet kovin vakuuttuneita mun innostuksesta. Kun sitten mentiin toiselle aitaukselle (näitä sai ihailla vaan aidan takaa) ja löydettiin pari täysin esillä olevaa yksilöä, oli heidänkin myönnettävä että söpö tapaus on kyseessä :)

<3

No nyt mun pitää ihan myöntää, että tässä kohtaa piti ottaa sanakirja käyttöön, ei nimittäin ollut hajuakaan mikä tämä echidna on suomeksi... Sehän on nokkasiili! (Veikkaisin että eläintietäjä-kummityttöni olisi tämän asian osannut mulle myös kuvan perusteella selventää?) Tällä oli kyllä veikeä vaappuva kävelytyyli, ja olikin sillä jo saavuttanut Cynthian lempieläimen paikan. Lisäksi huvitusta aiheutti pienen pieni suippo kieli, joka lipoi tuota ruokalautasta melkoisen innokkaasti :D Taitaa olla tuossa kuvassakin olla just tuloillaan uus lipaisu.

Tuo puisto oli tosi suuri, ja käytännössä melkein koko ajan ympärillä oli jonkin lajikkeen kenguruita tai wallabeita. Noi wallabyt oli kyllä tosi paljon söpömpiä kuin kengurut. Mun alkuperäisjuoni tuossa seuraavassa kuvassa oli saada tuo tyyppi liikkumaan, ja pidin kättä vähän liian kaukana, mutta hänpä neuvokkaasti tarttui mun kädestä kiinni, ja vetäs itselleen sopivalle etäisyydelle :)

Mutta mitäs sitte nähtiin!? AAAWWWWWWWW <3 <3 <3

Vauva!

Kuinka söpöä voi olla!?

Tosta se mama vaan lähti pomppimaan, ja vauva matkusti mukavasti mukana. Vielä kerran aaawwwwwwwww <3

Kenguruiden lisäksi sain myös sorsaystäviä :)

Siinä sivussa bongattiin myös tämmöinen pientä huvittuneisuutta aiheuttanut tyyppi :D

No sit mentiin lopulta sinne kauan odotettuun koala-kaverikuviin. Saatiin kuvauskaveriksi Tommy, joka oli oikein kiva tyyppi. Tässä facebookissa jo suuren suosion saavuttanut yhteiskuva musta ja Tommysta:

 sit vielä kaik yhes koos (siis Tommyhan tykkää selkeesti musta eniten!)

Ja lopulta ihan vaan Tommyn profiilikuva :)

Lopulta jäljellä oli vielä emut. Ja nehän ne vasta jänniä onkin. Niitten kanssa päästiin myös samaan aitaukseen, ja saatiin myös ruokkia niitä. Kyllä oltiin kaikki niin jännityksissä että miten ärhäkkä nokkaus tulee käteen, mutta nää oli kyllä ihan herrasmiehiä ja naisia, ja hyvin varovaisia olivat etteivät ota sormesta palaa mukana.

Tää kuva kiteyttää tunnelmat

Lisäksi nää emut oli varsin välinpitämättömiä meidän ruokatuputuksille monesti, ja seuraavassa kuvassa ihmettelinkin kun jännityksissä odottelin ekaa emu-kohtaamistani, ja tyyppi ignooraa mut täysin ja jatkaa matkaansa :D

No nyt löytyi sit joku jolle ruoka kelpasi :) Symppis tyyppi loppujen lopuksi :)

No joku on taas vähä söpis

Nähtiin myös emun juoksu :D

En nyt edelleenkään kuvailisi kauniiksi tätä olentoa, vaikka symppiksen leiman saikin jo :D

Lopulta saatiin kuin saatiinkin kaikkien ruokapussit tyhjäksi, ja siinä vaiheessahan omat mahat valitteli tyhjyyttään. Ja mehän suunnattiin jälleen kerran sinne Handorfiin, ja kyllä, myös karkkikauppaan ;) Sentään ollaan käyty eri ruokapaikoissa joka kerta, että ei nyt ihan kaavoihin olla kangistuttu (ja ekan kerran jälkeen visusti vältelty niitä saksalaisruokapaikkoja :P) Olipa oikein mukava eläinystävän sunnuntai!

 

 

Victor Harbor

Huh ku äsken säikähdin että kone hajos, mutta vielä siinä henki pihisee automaattisten korjaustoimintojen jälkeen. Mutta kyllä meinas tulla jo hätä käteen, että enhän mä pärjää täällä ilman konetta! Toivomme siis että vastaavia säikäytyksiä ei ole enää luvassa.

Tänä viikonloppuna ollaan oltu ihan aktiivisia. Lauantaina suunnattiin kohti Victor Harboria, joka sijaitsee tunnin ajomatkan päässä Adelaidesta, etelärannikolla. Tärkein nähtävyys Victor Harborissa on pingviinit, jotka saapuvat mereltä auringonlaskun jälkeen, ja joita pääsee ohjatuille kierroksille ihailemaan. Tämä mielessä ajoitettiin lähtö melko myöhäiselle, koska tiedettiin ettei siellä koko päiväksi tekemistä riitä kuitenkaan. Saavuttiin perille joskus neljän aikaan, ja mentiin suorana infopisteeseen tiedustelemaan pingviinikierrosta. Noh, sattuipa huono tuuri, sillä nyt ei ole pingiivinisesonki ollenkaan! Kierrokset kyllä pyörii joka ilta, mutta infotäti sanoi, että ei suosittele, sillä saatetaan nähdä ehkä yks tai kaks pingviiniä, mutta ehkä ei yhtään. Toukokuussa ne ovat kuitenkin tulossa takaisin, että ehkä palaamme silloin tähän asiaan.

Victor Harborissa sijaitsee myös pingviinikeskus haavoittuneille ja sairastuneille pingviineille, johon pääsee vierailemaan päivittäin. Se nyt vaan sattui sulkemaan ovensa justiin neljältä, eli ei tännekään päästy. Niin ja sitten vielä siellä on semmoinen nähtävyys kuin hevosvetoinen ratikka, joka kulkee mantereelta graniittisaarelle (päänähtävyys, jossa ne pingviinit asustaa) mutta sekin oli just lopettanut toimintansa sille päivää. Että meille jäi jälelle pelkät maisemat.

No, kun nyt tänne asti oltiin tultu, niin kyllähän me maisemia lähdettiin kuitenkin ihailemaan - pingviinejä tai ei. Ekaks käytiin kuitenkin syömässä linner (lunch & dinner), ja täytyy sanoa että ruokaa siinä tosiaankin oli kahden aterian verran... Sitä olikin sitten mukava lähteä sulattelemaan kävelylle graniittisaaren ympäri. Maisemat oli kyllä tosi kivoja, ja jotenkin tosi seesteisestä ja rauhoittavaa oli käveleskellä siellä.

Onneksi olin muuten järkevä, ja tajusin aurinkoisessa Adelaidessa, että kylmä etelätuuli puhaltaa, ja niinhän se puhalsikin. Vaatetus oli kuitenkin juuri sopiva, eli ei tarvinnut hytistä kylmissään, vaan sai nauttia raikkaasta meri-ilmasta :)

Sit kun käveltiin 5 metriä niin aurinkokin alkoi paistaa! Että ei nyt sentään kaikki vastustanut meidän reissulla :)

Reissun ainoat pingviinit oli melko jähmeitä tyyppejä...

Meidän matkaseurue koostui tällä kertaa pelkästää musta ja Cynthiasta

 

Mielellään oltais annettu pingviineille tietä, mutta ei näkyny :(

Valaistus tosiaanki oli meidän puolella, tämä kuva ei ole photoshopattu

Graniittisaaren kiertämiseen meni ehkä noin tunnin verran, ja sen jälkeen toinen asia mitä pystyttiin tehdä, oli kiivetä läheisen kukkulan päälle ihailemaan maisemia.

Mutta eipä nyt ihan nollaan jäänyt elävien olentojen bongaus tälläkään reissulla, taas uus tyyppi! Meritähti! Ja mä kun aina luulin että niillä on 5 sakaraa, vaan oikeastipa näyttäiskin olevan 11! Nää oli muuten melko ällöjä. Niin ja siis jonkun kalastajan jäljiltä tossa laiturilla, että ei nyt keskenään tuolla pompi bongailtavaksi (vaikka elossa olivat kyllä vielä molemmat)

 

 

 

Kukkulalle tosiaan lähdettiin kiipeämään, ja se todellakin kannatti! Tosi hienot maisemat ja etenkin auringonlasku teki siitä vielä paremman :) Vai voiko joku väittää muuta näistä kuvista?

Viimeisenä kuvana reissusta taiteellinen vaikkakin lavastettu kuva Cynthiasta katselemassa kaukaisuuteen ja tuumailemassa syntyjä syviä

Tän jälkeen lähdettiinkin taas kotia kohti. Itse edelleenkin maha täynnä ja raittiin ilman jälkeen nukuin lämpöisessä autossa varmaan puolet matkasta, kun ensin varmistin että eihän kuskia nukuta. Niin mutta eihän se päivä tähän päättynyt, vaan illan päätteeksi tehtiin vielä pari eläinbongausta: 

Nimittäin koira ja ankka! :D

Todettiin muuten että ei olla oltu (tai ainakaan minä) kertaakaan baarissa lauantaina, ja tälläinen suuri vääryys oli korjattava. Ja Dog & Duck on nyt niin loistava nimi, että pakkohan se oli käydä tsekkaamassa, ja ihan mukava paikka olikin! Mukana menossa oli myös synttärisankari Taylor (no oli muitakin), joka napattiin yhteiskuvaan jonottaessamme.

Niin muuten näin kun ootte siirtyny siellä kesäaikaan, ja me siirryttiin viime yönä talviaikaan, niin aikaeroa on enää +6,5 tuntia! Saas nähdä helpottaako vai vaikeuttaako se vaan yhteydenpitoa...

Tänään on myös ollut ohjelmaa, mutta ei makiaa mahan täydeltä! Siitä lisää seuraavalla kertaa siis ;)