tiistai 8. maaliskuuta 2011

Uusi-Seelanti part. 4 - Lake Tekapo


Jatketaas taas siitä mihin jäätiin. Lake Tekapolla oltiin siis kaksi yötä, olin varannut meille sellaisen leirintäalueen mökin sieltä. Leirintäalue oli kyllä muuten ihan mukava, mutta kun kaikesta piti maksaa lisämaksua, niin tuli kyllä vähän eräs surullisenkuuluisa Virtojen juhannus mieleen :D Paitsi että tää oli pahempi, koska lisämaksua piti maksaa myös että sai peiton sänkyyn ja että pääsi suihkuun! Mökki sentään oli vähän tilavampi kuin tuo Virtojen vastaava, meitä oli nyt 2 kuuden hengen mökissä kun silloin oli 5 neljän hengen mökissä:D

Lake Tekapo on kyllä todella kaunis (kuten varmaan kuvistakin näkyy) ja seuraavan päivän ohjelmaksi päätettiin mennä ratsastamaan. Tässäkin meillä oli hyvää säkää, sillä ei oltu varailtu mitään etukäteen, mentiin vaan paikalle ja sanottiin että haluttais ratsastaa tänään. Vaihtoehtoja oli tunnista kahteen päivään, me valittiin kahden tunnin reitti. Käytiin puolilta päivin ”varaamassa aika” ja kolmelta päästiin hevosten selkään, ja väliajalla käytiin ihailemassa maisemia viereisen vuoren laelta.

Tallityyppi


Jee heppoja <3
Kukkulan kuningas
Ei oo näköjään meidän Nelli ainut joka tykkää leikkiä kävyllä keskenään ;)
Onks tässä käpyjen asettelussa nyt jotain vikaa?
Tai tässä että juuret on ilmassa eikä maan alla!?
No tässä ei ainakaan oo mitään vikaa
Oon aikamoinen ampparien kuvaaja :D
Meidän mökki ja corolla :D
Ja nyt jos joku epäilee jotenkin että mä olisin pakottanut Markuksen lähtemään mun kanssa ratsastamaan, niin tiedoksi vaan että ihan mielellään se mukaan tulossa :D Kahden tunnin lenkki kiersin saman vuoren ympäri, jossa oltiin juuri käyty, joten maisemat ei sinänsä olleet uusia, mutta eihän noihin nyt voi kyllästyäkään. Ennen lähtöä meidän opas vielä kyseli, et ollaanko varmoja että halutaan kahden tunnin lenkille, sillä vuoret oli jo sumun takana sateen takia, ja niistä ei kuulemma koskaan tiedä tuleeko ne päälle vai lähteekö johonkin toiseen suuntaan. Tunnin lenkki olisi ollut metsän suojissa, mutta kahden tunnin reitillä ei käytännössä ole mitään suojaa ennen kuin ihan lopussa. Päätettiin kuitenkin ottaa riski, ja ottaa kahden tunnin lenkki. Ja ihan lopussa vähän alkoikin piskotella, mutta eipä nyt juurikaan mainittavasti. Ei edes sokeriset olis sulaneet sillä määrällä :D Päästiin kahdestaan oppaan kanssa, ja sitten mukana oli myös jäniksiä jahtaava terrieri Lucas :D Mun pieneksi pettymykseksi vauhti oli koko matkan pelkkää käyntiä, mutta tää oli siitä syystä että hevoset käyttäytyy silloin aina paremmin, juostessa ne alkaa kilpailla keskenään. Ja ei toi maastokaan mikään paras ollut ehkä mihinkään vauhdikkaaseen menoon. Lisäksi mua olis liikaa pelottanut Markuksen puolesta, että se tippuu pomppuisessa kyydissä pois selästä :D Kahden tunnin ratsastus oli kuitenkin yllättävän rankka setti jaloille, ja kun hyppäsin alas niin hyvä kun pysyin jaloillani. Että kahden päivän setti olisi todennäköisesti rampauttanut meidät täysin…

Hepot valmiina
Ihana Lucas, jolla elää kyllä parasta koiran elämää! Päivittäin voi päättää lähteekö ratsastuslenkille mukaan vai ei (tai siis että monellekko lenkille lähtee), ja sitten siinä kirmailla nurmella ja jahdata jäniksiä ja tutkailla kaikkea mitä löytyy. Mäkin voisin muuten ottaa yhden Lucaksen kotia <3
Sit menoks! Minä ja vanha herra (oliks se 16 vai 18v.) Rock ja Maukka & Deanie
<3
Mä oisin halunnu myös tommosen lännensatulan!
Onnellisesti takaisin perillä
Tääkin ratsukko näyttää ihan tyytyväiseltä
Seuraavana aamuna lähdettiinkin jo takaisin kohti Christchurchia. Saavuttiin sen verran aikaisessa, että pari tuntia jäi kaupungilla kiertelyyn ja lounaaseen ennen auton palauttamista ja lentoa. Tykättiin kyllä molemmat tästä mukavasta kaupungista, ja todella sääli että meidän lähdön jälkeen siellä taas oli maanjäristys (vaikka meidän kannalta ihan mukavaa että ehdittiin pois alta).

Aamulla vielä piti räpsäistä muutama kuva järvestä, kun oli niiiin kaunista! Kattokaa vaikka :


Vielä viimeiset maisemat ennen kaupunkia



















Nyt seuraakin kuva-arvoitus! Eli mikä pistää Maukan hymyilemään näin leveästi!? Oikein vastanneelle kymmenen pistettä jaossa! :D
Mä nimeän tän nyt koristetötteröksi, kun en paremmin tiedä :D
Aucklandiin saavuttiin tunnin myöhässä, koska käytimme jälleen Jet Starin palveluita. Tämä tarkoitti tuntia pois meidän ajasta kierrellä kaupunkia, ja lopulta ehdimmekin vaan käymään syömässä ja räpsäisemään muutaman kuvan. Hostellimme oli lentokentän vieressä, mikä oli oikein hyvä ratkaisu, koska seuraavana aamuna lento lähti jo aaaikaisin, ja saatiin edes vähän kauemman nukkua. 

Auringonnousun aikaan oltiin jo odottelemassa lentoa eli todellakin aikaisin!  

6 kommenttia:

  1. kuva-arvoitukseen voisin veikata IBMää :D

    VastaaPoista
  2. Ihmeellisiä arvoituksia täällä nykyään! Oli mukavia heppoja.

    VastaaPoista
  3. Niina: Tättärärää, sieltä pamahti heti ensimmäiselle arvaajalle kymmenen pistettä! :D On se niin mukavaa kun löytää jotain kotoisaa toiselta puolelta maapalloa :D

    Markus: Just hyviä arvoituksia! :D

    VastaaPoista
  4. Enpä olisi uskonnu, että Markus osaa ratsastaa, ellen olis nähny noita kuvia!

    Upeita on maisemat ja eläimet ihania!
    Ja täältä töistä kun ei osaa ajoissa lähteä kotiin, voi tehdä nojatuolimatkaa näin helposti!

    VastaaPoista
  5. Siis eihän Markus oo edes ensikertalainen! :D Nyt oli tosiaan vaan vähän isommat hepat kuin viime kerralla Kuusamossa. :)

    VastaaPoista