Eilen Cynthia tuli taas meille, ja vuorostaan valmisti Sveitsiläistä ruokaa (viimeksihän mä valmistin sitä makaroonilaatikkoa). Kyseessä oli sellainen ruokalaji kuin Zürcher Geschnetzeltes. Ja oli kuulkaas tosi hyvää! Ekaks kuorittiin ja raastettiin perunat, ja ne vaan paisettiin paistinpannulla (melko pitkään). Tarkoitus oli tehdä yks iso "perunaomeletti"(ilman kananmunia siis) mutta meidän paistinpannu ei ollut ihan tarpeeksi hyvä, ja paras osuus, eli kuori, tarttui kiinni. Muutaman yrityksen jälkeen ilmeisesti oltiin kuitenkin aika lähellä "oikeaa" versiota. Kastikkeeksi naudanliha suikaleita, herkkusieniä ja sipulia kermassa. Eli melko yksinkertaista, ei ehkä kaikista terveellisintä, mutta vielä kerran, todella hyvää! Pitänee joskus kokeilla itsekin.
 |
| Siinä paistuu Zürcher Geschnetzeltesit |
 |
| Mä annoin vinkin että kokkaaminen on hauskempaa, jos leikkii tv-kokkia, ja selostaa koko ajan mitä nyt tehdään. Cynthia kokeili, ja oli mun kanssa samaa mieltä, että hauskaa on! :) (siis okei mä en mitenkään aina selosta kun kokkaan :D ) |
 |
| Nam nam nam |
 |
| Mä tarjosin jälkkärin, eli jätskiä ja vesimelonia. Suosittelen lämpimästi tätä yhdistelmää! |
Illallisen jälkeen lähdettiin Michaelin läksiäisiin keskustaan. Se tässä harjoittelussa on huonoa verrattuna vaihto-opiskeluun, että ihmiset tulee ja menee eriaikaan, eli jatkuvasti pitää olla jotain hyvästelemässä. Helmikuussakin lähtee taas ainakin pari tyyppiä ja ennen omaa lähtöäni todella paljon tyyppejä. Uusista tulokkaista ei oo kyllä tietoa, mutta toivotaan nyt että joku tulee edes. Michael kyllä kuului porukan hauskuuttajiin, ja on sääli että tälläinen pirteä tyyppi lähtee pois.
 |
| Tää kaveri on lähdössä siis |
Töissä on edelleen kiireet jatkuneet, enkä paljon oo facebookissa ehtiny käydä. Tää on varmaan kyllä oikeasti suoraan verrannollista Martan käyttäytymiseen, koska nyt se on kohdellut mua ihan hyvin jopa. Oon opetellut nyt itsenäisesti käyttämään AFM:ää, ja saanut kyllä jatkuvasti mennä pyytämään apua Melanielta (pari kertaa jopa Martalta, hui), mutta lopulta sain hyvää palautetta Martalta kuvistani eli "not bad" ensikertalaiseksi. :D Martan sanomana ja mulle osoitettuna se on kyllä jo enemmän ku sata jänistä, että täytyy olla tyytyväinen.
Tänään pääsin myös toteuttamaan töissä äidiltä opittuja taitoja, nimittäin imurointia! :D Joka viikko kolme tyyppiä menee perjantaina siivoamaan clean roomin, ja tällä kertaa oli mun vuoro. Sain kehut että oon tehokkain imuroija mitä eräs Celine on nähnyt, sillä siirtelin liikkuvia laatikostoja ja imuroin myös niitten takaa. Nyt äiti siellä miettii että tottakai! No niinpä, mutta kuulemma muut ei ikinä tee niin. Ja muuten puhtaassa clean roomissa tosiaan vaikutti olevankin kaikki liat siellä pahoissa paikoissa, ainakin sen ropinan perusteella mitä imurista kuului. No, on kyllä mennyt opit takaraivoon, kun on joskus yrittänyt välttyä imuroimasta sieltä olohuoneen kukkapöydän takaa, niin kyllä on tullut sanomista! :D
Niin ja Saksan koulukulttuuristahan mun piti kans tänne päivitellä. Uusi kämppis Tanja sanoi tänään, että noin 98% (hänen arvionsa mukaan) kemian lukijoista tekee väittelee tohtoriksi. Että ilman sitä on vaikea löytää töitä. Loput on vaan liian tyhmiä, eivätkä saa jatko-opiskelu paikkaa, vaikka hekin tod.näk haluaisivat. On vähän eri tilastot sitten Suomessa? Myös muun maalaisilla näyttäis olevan paljon yleisempää että väikkäri tehdään gradun/dipan jälkeen, että aika outoa. Suomesta en tunne kovinkaan montaa, kuka edes haluais väitellä tohtoriksi. Saksalainen koulukulttuuri kyllä kuulostaa muutenkin aika kamalalta. Neljän vuoden jälkeen jaoitellaan kolmeen eri kouluun keskiarvon perusteella, ja jos joudut huonoimpaan, voi jo aika suurella todennäköisyydellä sanoa 10 vuotiaana, että tulee olemaan aika pohjasakkaa loppuelämänsä. Heidän on nimittäin tavallisina duunareinakin vaikea löytää töitä. Keskimmäisillä menee vähän paremmin, mutta hekin voivat 10 vuotiaana jo sanoa, että melko varmasti yliopistosta on turha haaveilla (vaatii ainakin useampia kouluvuosia kuin parhaimmilla). Lisäksi tosiaan koska kyseessä on kaikille täysin eri koulut, viisaimmat ovat kavereita keskenään, ja tyhmät saavat vain tyhmiä kavereita. Aika hurjaa mutta myös aika saksalaismaista. Enpä myöskään kyllä yliopistoa haluaisi käydä Saksassa, sillä siellä jos ei pääse kolmannella kerralla tentistä läpi, niin erotetaan koko koulusta, eikä sen jälkeen voi edes hakea lukemaan mitään samaan aiheeseen viittaavaa mihinkään Saksan yliopistoon. Lisäksi tälläisiä lukukausipoissaoloja pitää erikseen anoa, (mehän suomessa voidaan tulla ja mennä kuinka lystää) ja opiskelu on todella rankkaa. Aamupäivät istutaan pakollisilla luennoilla ja iltapäivisin ollaan vielä pakollisemmissa labroissa kuuteen illalla, joka päivä. Tänään kuulin myös tarinan ilkeästä professorista, joka oli hermostunut labrassa opiskelija-tyttöön, ja lyönyt häntä (ei sentään naamaan, mutta kuitenkin) eikä tästä tullut mitään seuraamuksia tälle proffalle (joka oli hyvin korkea arvoinen)! Näitten juttujen ei tosiaan houkuttele Saksan koulu/yliopistokulttuuri, huh.
No, takaisin kevyempiin aiheisiin. Huomenna lähdetään viikonlopuksi n. 10 hengen voimin Barossa Valleyhin, joka on tässä ihan lähistöllä oleva laakso täynnä viinitiloja (nii-in Marjaana, mieti ku olisit nyt täällä. No, saat kadehtia sitten ens viikolla kuvien kera vähä enemmän ;) ). Kaikki ihmiset täällä ilmeisesti rakastavat telttailua, ja siksipä mennäänkin telttailemaan, vaikka ajomatka ei olisi pitkä tulla yöksi kotiinkaan. No, lisää elämyksiä ja niin edelleen. Telttailu kuitenkin mahdollistaa myös sunnuntain hyödyntämisen Clare Valleyhin, joka ilmeisesti myöskin on täynnä viinitiloja. Että viini taitaa virrata tänä viikonloppuna, tietenkin vain maistiaisten merkeissä, hieno nainen olen edelleen ;)
Tuo Gynthia vaikuttaa tosi kivalta tyypiltä jo kuvienkin perusteella, ja kun olet hänestä kertonut, tuntuu, että on tullut tutuksikin. Terkkuja vaan kovasti Gynthialle!
VastaaPoistaTuo saksalainen rinnakkaiskoulujärjestelmä, joka vielä vaihtelee siellä osavaltiosta toiseen, on itse saksalaistenkin mielestä epäonnistunut ja aikansa elänyt viritelmä. Se tuotta surkeita PISA-tuloksia, ja on jatkuvan poliittisen väännön kohteena. Saksalaisethan ovatkin pyrkineet ottamaan mallia Suomen yhtenäiskoulujärjestelmästä, joka taas tuottaa maailman parhaimpia PISA-tuloksia.
Yliopistojen osalta tilanne varmaan myös vaihtelee yliopistosta toiseen. Mutta aika koulumaiseltahan tuo kuulostaa, ja karsintasysteemi on melkein yhtä paha kuin Ranskassa.
No, juuri luin uutisen, että amerikkalaisten yliopisto-opiskelijoiden kriittisen ajattelun kehittyminen on melko olematonta 3 ja 5 opiskeluvuoden jälkeen mitattuna. Siellähän tietysti on myös niin suuret erot yliopistojen välillä, että sitä on suomalaisena vaikea kuvitella. Tämä näkyy PISA-tuloksissakin: Suomessa on maailman homogeenisimmat (= tasalaatuisimmat;) oppimistulokset.
Saksassa väittelykäytännötkin vähän poikkeaa eri osavaltioisa, mutta siellä tulee tohtoriksi jo ns. dissertaatio A:lla, joka on pienempi kokonaisuus kuin sitten ns. habilitaatioväikkäri, joka vastaa lähinnä meidän dosenttia, ja joka tehdään yleensä 7 vuoden kontrahtissa. Se tehdään, jos halutaan jäädä akateemiseen maailmaan. Dissertaatio A vastaa vähän meidän aiempaa lisensiaatin työtä, ja sen jälkeen mennään Saksassa yleensä töihin yliopiston ulkopuolelle. Tuo diss. A tehdään noin kolmessa vuodessa ja siinä riittää vähempi 'oppineisuuden osoittaminen' kuin habilitaatio dissertaatiossa, jossa pitää hallita esim. oman alan teorioita melko laajasti.
Kun olin nuoruudessä (27-vuotiaana) Dresdenin yliopistossa, systeemi oli tuollainen, mutta oli se edelleen 1990-luvulla ja vielä 2000-luvullakin ainakin monissa osavaltioissa, mm. Baijerissa.
Saksalainen mentaliteetti kasvatuksn osalta voi olla, tai on ainakin vanhastaan ollut kamalaa. Kun oli 16-vuotiaana yhden kesän Hampurissa hoitamassa äveriään tehtaanjohtajaperheen kolmea lasta (ja oppimassa saksaa), kasvatus tosiaan oli - voisi sanoa että jopa julmaa. Kun esim. kerran otin kolmekuisen pikku Udon syliini hänen itkiessään surkeana pinnasängyssään lastenhuoneessa ja kello oli vasta noin 20 vailla kahdeksan aamulla, kun Udon aamiaisaika oli tasan kello kahdeksan, rouva huusi minulle kurkku suorana, että et saa ottaa Uudoa sängystä ennen kuin tasan kello kahdeksan (pynktlich um acht Uhr), koska Udon pitää oppia säännölliseksi. Uskomatonta, mutta totta! Itse olin oppinut, että kun lapsi (pikkusisko) itkee, hänet otetaan syliin kelloon katsomatta.
Lisäksi muistan myös, miten herra tehtaanjohtaja löi kämmenellä 6-vuotiasta Thomasta päin naamaa ruokapöydässä, jos tämä esim. puhui ruoka suussa. Että jospa tämä mainitsemasi proffa oli itsekin saanut sellaisen 'kunnon' saksalaisen kasvatuksen. Sitähän muuten sodan jälkeen meillekin tuotiin, kun lastenlääkärit hakivat oppinsa Saksasta. Onneksi tuo 'valistus' ei kuitenkaan levinnyt meillä kuin korkeintaan 'parempiin perheisiin'. Maalaisnaiset kun ei varmaan ehtineet kellosta katsoa, milloin itkevän lapsen ottaa syliin ;) .
Tästähän on teorioitakin (Alice Miller), että saksalainen kansanluonne kaikkine ikävine lieveilmiöineen olisi perua nimenomaan tästä ankarasta kasvatustyylistä.
Sorry tää jaaritus, mutta kasvatusasiat nyt sattuu olemaan mun lempiteemoja ;) .
On ihana lukea tätä Hannan blogia senkin jälkeen (ja erityisesti) kun huomenna lähden koto-Suomeen päin. No, tasapaino meidän suomalaisten osalta säilyy, koska sieltä on innolla tulossa meikäläisen korvaavia tyyppejä, eräs ihan sinne Adelaideen ;). Mutta toivottavasti kuulemme Hannan et al. seikailuista lisää myös jatkossa!