tiistai 11. tammikuuta 2011

Joululomareissu - Sydney

Nyt voitais sitte laittaa joululomat pakettiin, ja raportoida viimeisestä kohteesta, Sydneystä. Aikaa mulla oli Sydneyssä 3 päivää, ja syy sinne menoon oli sisarusten saapuminen myöskin sinne. Äskettäin tuossa hyvästelin samaiset sisarukset loppureissulleen, joten on taas aikaa istahtaa koneen ääreen pidemmäksi aikaa.

Saavuin Sydneyn hotellille noin seitsemän aikaan illalla, ja ystävällinen respan poika päätti upgreidata meidät perhehuoneeseen kahden hengen + varasängyn sijasta.  Päätin käydä hankkimassa vähän uuden vuoden syömisiä, eli sipsejä ja kokista, ja päädyin ostamaan ne kaupasta, jossa ei ollut hintoja esillä. Oli sitten elämäni kalleimmat sipsit ja limsat, kun pieni sipsipussi maksoi 5 dollaria ja 1,25l kokis 6 dollaria. Meinasin jo jättää ne tiskille, mutta päädyin sitten kuitenkin ne ostamaan. Onpa taas jotain jahkuttavaa! :D

Mulla oli reilut kolme tuntia aikaa odotella Jaria ja Niinaa saapuvaksi, jonka käytin edellämainut shoppailun lisäksi laittautumiseen sekä tv:stä klo 9 ilotulitusten katseluun. Kun viikkoon ei ollut paljon edes hiuksiaan harjannut saati muuten ulkonäöstään huolehtinut, oli aika mukavaa päästä laittautumaan oikein kunnolla. Ilotulitusten jälkeen tv:stä tuli joku 2010 parhaat hitit - ohjelma, joten yhden naisen bileet oli sillä valmiit :D

Meidän familyroom

Yritin kyllä myös tähystellä ikkunasta, mutta sieltä ei näkynyt ilotulituksista jälkeäkään. TV lähetys kilometrin päästä oli siis hyvä vaihtoehto.

UV-outfit. Myös itseni kuvailuun mulla oli siis aikaa :D
Sisarukset saapuivat puoli yhdentoista aikaan, ja ymmärrettävästi eivät suoriltaan halunneet lähteä keskustaan 30h matkustamisen jälkeen. Satamaa kohti lähdettiin melko viimetipassa, puoli kahdeltatoista, suuntana satama-alueen suuret puistoalueet. Paikanpäälle päästyämme kuitenkin selvisi, että kaikki puistot oli aidattu, ja sisään ei ollut pääsemistä siihen aikaan enää. Viimeiseen tippaan epätoivoisesti etsittiin mahdollisimman hyvää näkymään ilotulitteille, mutta ei nyt oikein mahdottoman hyvää kyllä löydetty. No, skumppa kuitenkin posautettiin uuden vuoden merkiksi :)

Adelaideen palattuani kuulin, että muut Sydneyssä uuden vuoden aaton viettäneet olivat menneet aamulla varhain jonottamaan, ja viiden tunnin jonotuksen jälkeen vihdoin päässeet sisälle puistoalueelle. Eli ihmekään jos meillä mattimyöhäisillä ei ollut paljon asiaa sinne :D Myöhemmin myös luin, että joka vuosi 1,5 miljoonaa ihmistä pakkautuu Sydneyn sataman läheisyyteen, ja kyllä sitä porukkaa tosiaan riittikin!




Niinaki sai maistaa vähä kielen päälle, että tietää mitä reilun kuukauden päästä on sallittu tekemään.
Vaikka ei uuden vuoden aatto ihan suunnitelmien mukaan mennytkään, seuraava päivä alkoi mahtavalla säällä. Tokihan tärkeimmät nähtävyydet oli ensimmäisenä mentävä katsomaan, eli tietenkin oopperatalo ja sydney harbour bridge. Tuonne sillan päällehän on mahdollista kiivetäkin, mutta se oli turhan kallista touhua meille. Illalla käytiin pyörimässä vielä vähän Darling Harbourissa, joka oli myös tosi kivaa seutua!

















Koska aika oli rajallinen, oli nähtävyyksistä/tekemisistä valittava tärkeimmät. Paljon jäi tekemättä ja näkemättä! Toisen päivä alkoi yhtä aurinkoisena ja mahtavana kuin ensimmäinenkin. Suuntasimme jälleen kohti satamaa, ja hyppäsimme Manlyyn lähtevälle lautalle. Manly on pohjois-Sydneyssä sijaitseva kaupunginosa, jossa sijaitsee myös (ilmeisesti) yksi Sydneyn parhaista rannoista. Haukkasimme aamupalat ensin kivassa pikku kahvilassa jonka jälkeen mentiinkin hankkimaan vähän rusketusta pintaan. Ranta on paras nimenomaan surffaukseen, jota itse ei kyllä kokeiltu. Niinan kanssa uhmattiin myös aaltoja, kun uimaankin sai mennä lipuilla merkityllä alueella. Ja vaikka aallot oli aika hurjia välillä, niin hengenpelastajat kyllä seurasivat tarkkaavaisina, ettei kellekään pääse mitään tapahtumaan.

Neljän jälkeen auringon eteen ilmestyi kuitenkin jättimäinen pilvi, ja suunnattiin syömään. Eipä tullut siinä vaiheessa mieleen, että ehkä kaikki muutkin haluavat lähteä sen jälkeen, kun aurinko ei enää paista. Syömästä palattuamme lauttajono oli toooosi pitkä. Tosin heti meidän perään jonoa syntyi tosi paljon, että jotkut varmasti joutuivat odottamaan vieläkin kauemman kuin me - me siis jonotettiin 2 tuntia. Kun vihdoin ja viimein päästiin kaupungin puolelle, alkoi sataa. Sitten satoi vähän kovempaa, ja siis lopulta erittäin kaatamalla, ja ukkostakin oli ilmassa. Mehän sitten kuitenkin sateesta välittämättä käveltiin puoli tuntia hotellille, haettiin matkalaukut ja jatkettiin matkaa läpimärkinä hostelleillemme. Säästösyistä oltiin siis varattu seuraavaksi yöksi hostellit (en päässyt samaan Jarin ja Niinan kanssa, joten olin yksin toisaalla). Koko muun reissun hyvin organisoituani olin väsynyt tässä kohtaa, ja olin vaivautunut vain katsomaan missä hostellini katu sijaitsee. Siinä sateessa kävellessäni vaan huomasin, että sehän on todella pitkä katu, ja arvaako kukaan oliko hostelli just siellä kaukaisemmassa päässä? No oli. Vaikka mua nauratti aluksi se kaatosateessa kävely, niin yhteensä yli tunnin kävelyn lopussa alkoi meikäläisenkin hymy hyytyä. Hostellin löydettyäni otin vaan kuuman suihkun ja menin nukkumaan.

Tuliko jo selväks että oon nähny ton oopperatalon!?

Joka suunnasta vieläpä




Oltiin melko keulapaikoilla

Tommosen lautan kyytissä matkattiin mekin, tää on vaan kolleega-lautta

Aamiasmesta




Olin tarkkaavainen kuuntelijaoppilas meidän mestojen viereen tulleessa surffikoulussa



Mitä käy kun kaikki nää haluaa samaan aikaan pois? Kahden tunnin jono.


Kolmas päivä jatkoi edellisen illan epävaikaista linjaa, tosin ainoastaa pienempinä kuuroina. Halusin ehdottomasti bongata vesinokkaeläimen ja sen toivossa mentiinkin Sydneyn akvaarioon. Sinnikkäästä odottelusta, ja toiseen kertaan sen altaalla käymisestä huolimatta ei onnistuttu sitä kuitenkaan näkemään, ja sekös vieläkin harmittaa. Toki monenlaista muuta veden elävää tuli nähtyä. Parhaaksi nähtävyydeksi vesinokkaeläimen puuttuessa nousi ehdottomasti dugongi eli merilehmä :D Todella ihmeellisiä otuksia, näyttää vähän niinku ois piirrettyjä, vaikka onkin oikeita :D Sydneyssä on 2 maailman kuudesta "vankeudessa" elävistä dugongeista, eli melko harvinaisuus on kyseessä.

Toivomme että tämä jää ainoaksi kerraksi kun joudun hain kitaan



Heitäkään en haluais tavata uintireissulla
Sieltä tullaan!

Onks vähän epätodellisen näköinen tyyppi?




Minä ja fisu
Parhaan nimen palkinnon vei kuitenkin Burnt sausage sea cucumber, eli palanut makkara meri kurkku. Siinä on pienelle otukselle nimeä kerrakseen! Hänestä ei ole nyt kuvaa, mutta voitte pistää mielikuvituksenne asialle näin kuvaavan nimen kanssa.

Viimeiselle päivälle iltapäiväksi oli vielä suunniteltu shoppailua, ja sitten olikin aika hakea tavarat hostellilta ja suunnata vihdoin takaisin Adelaideen. Reissussa oli mahtavaa, mutta kyllä se niin on että kotiakin on mukava tulla. :)

Loppuyhteenveto joululomareissusta:

- Kymmenen päivää reissussa
- Tuhansia kilometrejä, kolme eri osavaltiota
- Yksi loukkaantunut kenguru, yksi hajonnut etuvalo, ei henkilövahinkoja
- Pari tuhatta kuvaa
- Homespää unohti yhden topin ensimmäiseen kohteeseen sekä luuli unohtaneensa passin kotiin, mutta kolmen päivän jälkeen muistikin mihin sen pisti (sitä myös siis tarvittiin)
- Paljon aurinkoa (9 päivää), tarpeeksi sadetta (yksi ilta)
- Muutamia uusia vaatteita, mukava rusketus
- Korvaamattoman mahtavia muistoja!

Homespää saattoi unohtaa kertoa jotain, mutta olleelliset osat paikkailen sitä mukaan jos mieleen muistuu. Yli viikon takaisten juttujen muistelu nyt alkaa vaan olla jo haastavaa, etenkin homespäälle. Seuraavana vuorossa juttua Kangaroo Islandilta, josta ainakin tuli hyvä eläinbongaus-saldo!

2 kommenttia:

  1. Määkin odotan innolla eläinbongaussaldoa!

    PS. Kun olit tuolla Sydneyssä, niin näitkö sen oopperatalon?

    VastaaPoista
  2. Nonni, eli pari lisäkuvaa olis vielä ollu tarpeen! Mä mietinki että en varmaan ollu tarpeeks selkee, että näin oopperatalon. No siis kyllä näin! :D Eläinsaldoa saattaa olla tiedossa jo tänään illalla!

    VastaaPoista