perjantai 7. tammikuuta 2011

Joululomareissu - Kings Canyon ja Alice Springs

No nyt pitäis olla siivoamassa huonetta ja pakkaamassa tavaroita viikonloppua varten. Täältä Mawson Lakesista on niinkin mainiot bussiyhteydet, että jos mielii olla 6:45 keskustassa, niin saapi ottaa vaikka taksin tai mennä yöksi johonkin muualle, joista valitsin halvimman eli jälkimmäisen vaihtoehdon. Mutta first things first eli blogin päivitys tähän väliin. :)

Kata Tjutalta matkaa jatkettiin siis suoraan Kings Canyoniin. Kartassa pikkuruiselta näyttävä matka olikin ylättäen 5 tuntia, jonka sattumalta tarkistin viikkoa ennen lähtöä. Oltiin nimittäin suunniteltu vaan ajaa paikanpäälle, patikoida lenkki ja jatkaa suoraan Alice Springsiin saman päivän aikana. No joo, ei olis ihan ollut mahdollista. Jos Yulara oli keskellä ei mitään, niin Kings Canyon on vielä enemmän. Siellä ei ole turisteille rakennettua pikkukaupunkia, siellä on turisteille rakennettu yksi lomaresortti. Myös hostelli löytyi pidemmän ajomatkan päästä, mutta 45$ hinta oli liian paljon kaikkien muiden mielestä. Lomaresortissakin huoneet olisivat maksaneet reippaasti yli budjettimme, mutta onneksi vaihtoehtona oli myös ottaa leirintäpaikka. Suhteellisen kallista touhua toki sekin oli, 17$ per henkilö, mutta itse olin sen verran valmis maksamaan vessoista, suihkusta, keittiöstä ja mikä parasta, uima-altaasta :) Saatiin lainaan yksi kahden hengen teltta pojille, ja minä ja Cynthia nukuimmekin autossa. Kaadettiin siis takapenkki kumoon ja nukuttiin siellä takaosassa. Ei oo ihan mun pituiselle henkilölle suunniteltu tuo pikku-Hyundain tavaratila, mutta muutaman punkkulasillisen kun joi yömyssyksi, niin uni maittoi ihan mukavasti ainakin aamukuuteen asti.

Leirintäalueella nähtiin myös useita dingoja, mutta valitettavasti yksikään ei ehitnyt tallentumaan kameraan. Täällä kohtasin myös pelottavimman eläimen ikinä, eli hiiren. Ja vieläpä hyvin sinnikkään tapauksen, että vasta kolmannella kerralla uskoi ettei meidän ruokapöytään oo tulemista!

Menomatkalla pysähdyttiin vielä ihailemaan Mt. Connoria
Koko ei tuu nyt esille hyvin tästä kuvasta, mut kyl se aika kookas oli

Tavaroiden purkua että päästään tonne nukkumaan
Tän teltan pystyttämiseen meni varmaan tunti aikaa. Vois melkein sanoa että kyllä on pojat käteviä käsistään :D (Olin myöskin seurueen ainut joka tiesi miten autonrengas vaihdetaan. Daniel kyllä ylpeänä selitti, että hän googletti sen, ja tallensi ohjeet läppärilleen, josta ne voi sitten tarpeen tullen lukea)


Nyt mä aloin epäillä että oliko nää sittenkään niitä tyyppejä joilla oli se kamala ääni... Nyt sanoisin että ei, mikä tarkoittaa että niistä kamalaäänisistä mulla ei oo kuvaa ollenkaan :O
Aikainen herätys ei paljoa harmittanut, kun päivän pystyi aloittamaan aamu-uinnilla. Ko. päivä sattui myös olemaan yksi kuumimmista koko reissun aikana. Pojat olivat päätyneet nukkumaan teltan sijasta taivasalle, ja aluksi yritettiin odottaa että aurinko herättää ne. No, näköjään unen lahjat on hyvät, kun uni maittoi suorassa auringonpaisteessa yli 30C lämpötilassa näköjään ihan hyvin. Oli siis pakko mennä taas herättämään.

Kings Canyonin vaellus oli vaan 6km pitkä, eikä alun jyrkän nousun jälkeen ollutkaan fyysisesti mikään paha. Uskomattomat maisemat ja paahteinen kuumuus sen sijaan pakottivat pitämään useita taukoja, että kolme tuntia meni matkaan helposti. Tämäkin oli kuitenkin alle opasteissa kerrotun 3,5 tunnin ajan, eli ei me mitään hitaita oltu ;) Parhaat ja huikaisevimmat kuvat saatiin täältä:









Tää on mun lempikuva koko reissusta. Hui jos olis just räsähtäny toi kieleke alas!
Edellisen kuvan making of - materiaalia. Hyi ku mua peliättää täs Cynhtianki puolesta!

Ei taida olla muotibloggaaja ainesta ku aina on samat vaatteet :D


Vähän isompi lisko ku aikaisemmat

3 tunnin kävely 40 asteessa vie aikalailla mehut, joten uima-allas oli todellakin jälleen pakollinen. Ihan mukavaa elämää :)
Seongpyo valmisti meille lounaaksi nuudeleita (kun nyt ne piti saada mukaan raahata) ja sitten matka jatkui kohti Alice Springsiä. Välillä tehtiin taas yksi pysähdys jossain yhtä mainiossa kaupungissa kuin edellisen postauksen Marla ja Kulgera, ja paikallisena nähtävyytenä oli emuja!

Kuvan ottamiseen lisäjännitystä toi se, nappaako tää tyyppi kameran linssin hajalle nokallaan. Hyvin kävi onneks.

Alice Springs sijaitsee lähes keskellä Australiaa, puolimatkassa Adelaidesta Darwiniin (molempiin 1500km). Asukkaita löytyy ihan reilut 27 000, eli vihdoinkin jonkinlaista sivistystä! Kännykän verkkoa löytyi muuten täältä, Yularasta, Coober Pedystä ja Hawkerista/Port Augustasta, mutta ei mistään väliltä (ei edes niistä edellisen postauksen kaupungeista) eikä edes Kings Canyonista. Onneksi sentään Emergency Phoneja oli noin 100 km välein moottoritiellä, eli jos olis auto piiputtanut välille, niin max 50 km olis ollu lähimmälle puhelimelle kävellä :D Alice Springsissä asuu tosi paljon aborginaaleja, ja ainakin oma lonely planettini mainosti että tämä kaupunki on paras paikka aborginaalitaiteen ostamiseen.

Alice Springsissä meitä odotti tosi mukava hostelli. Lähdettiin lähes samantien saavuttuamme ulos syömään, ja mitäpä muutakaan mun lautaselta löytyi taas, kun kengurua. Olen fani! :D Tällä kertaa ensimmäistä kertaa ihan ravintolasta tilattuna, ja oli entistä herkullisempaa. Mulla oli Alice Springsissä aikaa kaksi yötä, mutta käytännössä vaan yksi päivä, koska saavuttiin illalla ja lähdin heti aamusta lähtöpäivänä. Ainoaan päivään sisällytin sitten kaupungilla kiertelyä ja shoppailua, saaliiksi jäi mekko sekä iso mahtava aborginaali taulu! Maltti oli valttia, sillä vasta kolmannessa taulukaupassa hinnat alkoi olla sopivat budjettiin, ja ehkä satojen taulujen läpikäyminen tuotti tulosta, kun tämä kyseinen yksilö löytyi. Mietin tämän tauluasian niin, että se tulee sopimaan aina varmasti kaikkiin sisustuksiin, ja musta-valkoisena se on myös ajaton, ja siihen tuskin niin helpolla kyllästyykään. Olen tyytyväinen! Vaikka itse olin innokkaimpana taulunhankkijana liikenteessä, myös Daniel ja Cynthia löysivät itselleen mukavat matkamuistot. Aito taide on paljon mukavampi muisto kun tusinakrääsä turistikaupasta!


Alice Springsin hienot "neulegraffitit"
Päivä oli jälleen tooodella kuuma, mutta päätettiin kuitenkin lähteä myös desert parkiin, joka on Alice Springsin "must see" nähtävyys. Paljon oli tietoa aavikon eri tyypeistä ja eläimistä, mutta kuumuus vei taas niin mehut että lopulta ei jaksanut enää kaikkea lukea. Kenguruitten kanssa päästiin taas samaan aitaukseen, ne sattui just olemaan kyllä päikkäreillä.




Hostellilta saatiin vinkki "waterholesta" eli kai se on vähän niinku lähde. Sen piti olla ihan vieressä, mutta näköjään jos seuraavaan oikeaan kaupunkiin on 1500 km niin käsitys pienistä välimatkoistakin on hieman erilainen. Ajettiin nimittäin 88km ihan vaan päästäksemme uimaan, vaikka hostellillakin olisi uima-allas löytynyt. Samalla reissulla tehtiin 20 minuutin yllätys patikointi McDonnelsin kansallispuistossa Simpson Gapiin. Luonnon vesissä oli kyllä ihana uida, vaikka mielessä vähän pyörikin juuri desert parkissa nähdyt waterhole asukit, kuten vesiskorpioni ja käärmeet :S Hyvin kuitenkin meni, eikä mikään purrut tai pistänyt!



Tää kuva mun oli pakko laittaa noitten hauskojen vartalon mittasuhteiden takia :D

WHAT!? Mä olisin just tonne pikku liruun halunnu pulahtaa!


Onneks täällä sentäs sai mennä uimaan, oli vähän houkuttelevampi paikka uidakin :)



Paluumatkan maisemat
Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Nyt mulla onkin sitte taas jo kiirus, ku mukavasti tässä aika vierähti. Huomenna tosiaanki vuorossa Kangaroo Island, että palataan asiaan ehkä maanantaina seuraavan kerran! Aika hyvin ehdinkin näköjään jo kertoa edellisestä reissusta, eihän jäljelle jäänyt kuin Sydney :)

9 kommenttia:

  1. Mä saan täällä jotain flimmereitä ton kielekekuvan takia... Miten sä uskalsit olla mallina? Ja miten kukaan uskalsi tulla kuvaamaan sua siihen? HUHHUH. Pus.

    VastaaPoista
  2. No mua pelottaa enemmän kun katon tota kuvaa kuin sillon, koska enhän mä siitä päältä päin nähnyt että mun alla ei oo paljon ku ilmaa... :) Just ton takia se onkin mun mielestä paras kuva!!

    VastaaPoista
  3. ps. en kyllä ymmärtänyt sanaa flimmeri :D

    VastaaPoista
  4. Ihana katsella Australian maisemia kun oon sinne just menossa.. tosin vasta puolessa matkassa. Istun Hong Kong cityssa kahviossa odottelemassa illan jatkolentoa. Nyt voi sanoa aussikollegoille, etta oon jo nahny kaikki tarkeat paikat. Siis onneks mun ei tartte lahtee noin kuumalle ja vaaralliselle turneelle kun te oottte jo tehneet ja raportoineet sen puolestani ;)Mulle melkein riittaa, et osaan taalta pilvenpiirtajien keskelta viela takaisein lentoasemalle. Meinasin shoppailla silmalasin sankoja, mutta ei ollu kun rumia ja kuinekin vahintaan 150 euroo. Siis jaa vain ihmettelyksi, hurjia pilvenpiirtajia ja tiet monessa kerroksessa, tulee mieleen Tokio.
    Brisbanessa ei ehka tartte uida muualla kuin uima-altaassa ;)

    Terkuin, reissuanneli
    Mutta

    VastaaPoista
  5. Flimmeri on joku sydämen rytmihäiriö :)

    VastaaPoista
  6. Aikamoinen seikkailu teillä on kyllä ollut! Mä haluun kanssa nähdä sit emuja, hauskoja tyyppejä! :)

    VastaaPoista
  7. Anneli: Hong Kong on kyllä siisti paikka! Oltiin siellä viime keväänä, ja tykkäsin tosi paljon. Outoa että ollaan nyt samalla mantereella :) Mukavaa Aussiaikaa reissuannelille! :)

    Mimmi: omg, toivottavasti oot kunnossa siellä!

    Markus: Emut kyllä näyttää vähän dorkilta :D Eiköhän me jossain niitä voida nähdä!:)

    VastaaPoista
  8. Heips,

    Kiitokset toivotuksista Hanna!
    Tosiaan samalla aikavyöhykkellä ollaan, joskin
    kilometrejä välissä taitaa olla muutama tuhat.

    Täällä jännitystä piisaa kun koko ajan kuuntelee,
    miten tulvat ovat tulossa Brisbanea halkovaan
    Brisbane-jokeen. Tään Rydges-hotellin katolla 12.kerroksessa on näköalaravintola, josta nyt saisi hyviä kuvia jatkuvasti nousevasta Brisbane-joesta. Pitäisi vaan olla parempi kamera kuin mitä meikäläinen omistaa. Ikkunastani näkyy myös Brisbane wheel-maailmanpyörä, joka on aivan joen rannalla. Edelleen se tuossa liikkuu, vaikka pahimpien ukkosmyrskyjen aikaan aina seisoo. Kai se sitten pyähtyy lopulisesti kun vesi alkaa todella nousta.

    No, onneksi oma huoneeni on 3.keroksessa ja aion
    pysytellä visusti pois joen rannalta, jonne
    oli tarkoitus mennä päivittäin lenkille. Aion myös vältellä kadulla liikumista - sen jälkeen näkee noita kuvia viime yön tapahtumista.
    Kollegat on myös peruneet tapaamisia kun
    suojelevat talojaan tulvilta. Nyt olisi siis hyvä keskittyä kirjoittamiseen hotellihuoneessa, ellei jatkuva ABC-kanavan uutisten seuraaminen sekottaisi ajatuksia. Mutta täytyy pysytellä tilanteen tasalla ja tietenkin shoppailu sekä
    ravintolaillallinen jää tänään ja ehkä huomennakin väliin.

    Mutta onneksi viikonlopuksi on luvassa aurinkoista ja tään jatkuvan sateen pitäisi loppua.

    Tiedksi teille jotka suunnittelette matkaa tänne muutama mielenkiintoinen kohde:
    Kollega Stefu vei minut eilen kahville eksoottiseen ja suosittuun Three Monkey-kahvilaan ja illalla oltiin marokkolaisessa ravintolassa syömässä. Mainoksista huomasin myös, että täällä on n. 15 km:n päässä sellainen yksinäsiten koala-karhujen suojapaika, jossa on muitakin eläimiä, esim. kenguruita. Tää tiedoksi eläinrakkaalle Hannalle!

    Anneli

    VastaaPoista
  9. Anneli: Itseasiassa täytyy korjata ettei ihan olla samalla aikavyöhykkeellä, taitaa olla puoli tuntia eroa :) Hurjia nyt nuo yön aikana tulleet uutiset Brisbanesta, toivottavasti siellä ollaan edelleen kunnossa!

    VastaaPoista