Joululomareissu - Flinders Ranges ja Cooper Bedy

Siellä varmaan jo lukijajoukko odottaa kuumissaan, että miksei tuu päivitystä!? No olis tullu jo eilen, mutta sitten tietty katkes netti. Mä kerron tästä reissusta nyt useammassa osassa, koska yhteen postaukseen olis kertakaikkiaan niin paljon asiaa, että ei kukaan (paitsi ehkä äiti) jaksais lukea sitä loppuun.

Matka siis alkoi aikaisin jouluaattoaamuna, kun Cynthia kurvasi autollaan pihaan. Daniel oli jo kyydissä, joten enää jäljellä oli Seongpyo. Mun komennuksesta kerrankin autojärjestelyt meni niin, että tytöt oli etupenkillä ja pojat takana (oon joutunu niin paljon elämäni aikana taistella etupenkistä, että varasin tämän järjestelyn jo viikkoa ennen lähtöä :D). Sen sijaan mun määräykset ottaa vain täysin tarpeelliset tavarat mukaan ei ollut mennyt ihan perille asti Seongpyolle, sillä mukaan lähti jos jonkilaista pussukkaa joka sisälsi mm. korealaista ruokaa ja juomaa sekä kaiuttimet. No, tämähän sitten kostautui tietenkin takapenkillä istuville pojille, koska he saivat kaveriksi aika monta pussukkaa väliinsä.

Hyvin lyhyen ajomatkan jälkeen oltiin ulkona kaupungista, ja sitten muutaman maatilan jälkeen ei tullutkaan vastaan enää mitään. Tasaista oli ihan silminkantamattomiin. Olen pahoillani että joudun nyt tunnustamaan tämän näin julkisesti (ja kyllä, pohjalaisena todella kärsin tämän myöntämisestä) mutta kyllä nyt on pohojammaan lakeuret kohdannu voittajansa! Sitä tasaisuutta oli kertakaikkiaan niin kauas joka suuntaan, että horisontin oikeastaan pystyi nähdä kaartuvan. Mutta lakeuret on tietysti niin ilo silmälle, että kyllä ne komeures hakkaa nämä maisemat mennen tullen ;)

No, kun tarpeeksi pitkälle ajettiin, oli aika pitää ensimmäinen tauko. Tuossa jossain edellisistä postauksista kun tuli jahkuttua että mulla on niin paljon kuvia jo laitureista, niin nyt on lisää! Mutta ei mistä tahansa laiturista, vaan Australian pisimmästä! :D Sitä mainostettiin nähtävyytenä ihan moottoritielle asti, joten tuumattiin että mikäs sen parempi paikka ensimmäiselle tauolle. :)

Eihän se mahdu puoliksikaan kuvaan

Hieno lisä-nähtävyys laiturin vieressä

Tää kuva on otettu ehkä ensimmäisen neljänneksen päästä

Tauon jälkeen matka jatkui kohti ensimmäistä etappia - Flinders Ranges kansallispuistoa. Maisema alkoi pian muuttua vuoristoisemmaksi ja tie sen myötä mutkikkaaksi. Tässä kohtaa myös itse pääsin ensimmäistä kertaa rattiin. Vanhana postinjakajana ei ratti väärällä puolella ollut mikään täysin uusi juttu, mutta kun vilkun ja tuulilasinpyyhkijöidenkin paikka oli vaihdettu väärinpäin, ei ollut ihan yks eikä kaks kertaa kun putsattiin vähän tuulilasia risteysalueilla...

Perille päästiin ongelmitta, mutta samasta nimestä johtuen ajoimme ensin väärän majapaikan pihaan. Tämä on kuitenkin maininnan arvoista, sillä heti pihaan ajettuamme nurkan takaa juoksi hurjaa vauhtia viisi kanaa ja vähän rauhallisemmin perässä myös kukko :D Siinä ne sitten odottelivat oven takana, että tullaan pihalle. :D Koska Elisa ja Jukka erityisesti toivoivat eläinkuvia, niin ihan heitä varten myös tämä tilanne oli ikuistettava :D

Hanna ja pari muuta kanaa

Myös tämmöinen kaveri ilmestyi kanojen jälkeen :)

Oikea majapaikka löytyi ihan vierestä, ja olikin yksi matkan mukavammista paikoista. Meillä oli oma mökki, jossa oli keittiö, parisänky ja kaksi yläsänkyä, sekä oma nuotio-grillisysteemi. Näiden lisäksi yleiset vessat & suihkut ja ennenkaikkea tärkein: uima-allas. Autosta ulos astuttuamme ihmettelimme kummallista ääntä, joka on vähän kuin olisi vesihana päällä, josta ei tuu vettä. Äänen vaan edelleen jatkuessa paikallistimme sen sittenkin tulevan puussa majailevista papukaijoista - oikein kauniista vaaleanpunaisista (näistä kuvia vasta reissun myöhemmässä vaiheessa, koittakaa kestää E&J!) Eli ei kai sitä voi sitten saada kaikkea - sekä kaunista ääntä että kauneutta.

Saavuimme perille joskus iltapäivällä, ja lähdimme lähes samantien patikoimaan. Majapaikan omistajat varoittelivat kuumuudesta, ja määräsivät jokaiselle vähintään 2 litraa vettä mukaan. No, vesipullon vähyydestä johtuen määrä oli lähempänä 1,5 litraa, itselläni oli eniten 1,8 litraa. Puolessa välissä patikointia selvisi että Seongpyo oli ottanut vain 0,7 litraa, koska hän ei halunnut kantaa repussaan enempää painoa. Kameran jalusta tietysti ei ollut liian painava ottaa mukaan. Voi vaan ihmetellä tuota tärkeysjärjestystä. Ja voi kun sitä vettä tosiaan olisi saanut olla enemmän!

Patikointireittinä oli siis reilut 12 km lenkki, josta suuri osa oli vaikeaa maastoa ja välillä muistutti enemmän vuorikiipeilyä kuin patikointia. Täytyy sanoa että ehdottomasti elämäni rankin fyysinen suoritus tähän mennessä! Muut eivät olleet yhtä hapoilla kuin minä, mutta jalkojen ja käsien täristessä oli pakko vaatia taukoa tiukimman nousun aikana hyvinkin usein. Ylhäällä oli kaksi eri näköalapaikkaa, jotka molemmat oli ylimääräisiä haarautumia samalta polulta, ja näistä toinen mun oli jätettävä väliin, että pääsin jotenkin vielä takaisin alaskin. Siinä vaiheessa nimittäin yli 2/3 vedestä oli jo juotu ja olin ihan hapoilla. Niin en tosiaan vielä maininnut että oli todella kuuma ja käytännössä varjoa ei ollut missään!

Iloisena ja virkeänä lähdössä matkaan

Vieläkin hymyilyttää kun on vaan tasaista

Sitten alkoi vaikeampi maasto ja Hannan tauot - mutta näköjään vieläkin hymyilyttää (kuva ei kyllä anna totuudenmukaista kuvaa jyrkkyydestä)

Väliposeeraus puolessa välissä, kun alkoi usko loppua että jaksan huipulle asti

Lisää eläinkuntaa

Maisemat oli toki komeeta

No täs kohtaa ei hymyilyttäny - viimeinen rutistus ennen näköalapaikkaa

Mutta mä tein sen!

Voittajafiilis

Totuus poseerauksen jälkeen - aivan poikki! Ja vielä sama reitti takaisin edessä...

Tämmösiäkin oli liikenteessä!

Vaikeimpina hetkinä yritin ajatella positiivisesti, että siellä ne kaikki Suomessa vetää kinkkua ja suklaata ja kerää joulukiloja, ja tän kuntoilun ansiosta mun joulukilot on tänä vuonna negatiivisia! (Okei, otin kyllä myös myöhemmin syömisissä takaisin, eli tai olla vähän plus-miinus-nolla).

Ainoa varjoisa paikka minkä löysin, oli tommonen kallion kieleke. Huikaasooko?

 Paras hetki patikoinnissa ei kuitenkaan ollu huikaisevat maisemat, eikä edes noitten ihmeellisten vuori-vuohien (tai mitä ikinä ovatkaan) näkeminen. Paluumatkalla, kun olimme jo lähes perillä, näimme kengurun. Se lähti karkuun Danielin hihkaisun "look! Kangaroo!" jälkeen. Pian näimme kuitenkin toisen, sitten kolmannen ja yhtäkkiä huomasimme että niitä oli kaikkialla! Se oli siis niin ihmeellinen hetki, että jopa kaikki särkevät lihakset unohtuivat.

Takaisin perille päästyämme todellakin hypättiin lähes suoraan uima-altaaseen. Ah mikä ihana hetki se olikaan kaiken sen hikoilun jälkeen! Illalla vuorossa oli vielä jouluateria, jolloin saimme tutustua kenguruun myös lautaselta käsin. Todella maukasta pihviä! Mainio eläin siis kaikin puolin. :)

Onnelliset uima-altaassa

Epätavallinen mutta maukas jouluateria!

Näköjään mä selostan taas niin seikkaperäisesti, että kilometripostaus tulee kuitenkin. No, jatkanpa kuitenkin.

Seuraavana päivänä yritettiin lähteä ajoissa ajamaan. Valitettavasti seurueemme miespuoliset henkilöt ovat vaan melko aamu-unisia ja hitaita, joten lähtö venähti melkein puoli kymmeneen asti. Cynthia ajoi vaikeimman kuoppaisen hiekkatieosuuden, jonka jälkeen pikitielle päästyämme Seongpyon oli aika asettua ratin taa ensimmäistä kertaa. Täytyy sanoa että se kyyti oli pelottavaa alusta asti, enkä edes istunut pelkääjän paikalla! Yritin pysyä rauhallisena, ja katselin sivuikkunasta pihalle, kunnes etupenkillä istuva Daniel huutaa "Watch out!" Pusikosta oli eteemme pompannut kenguru, joka juoksi samaan suuntaan edellämme kovaa vauhtia. Mun ja Cynthian analyysin mukaan Seongpyo ei jarruttanut ihan täysiä, sillä ei se ainakaan mikään lukkojarrutus ollut, eikä muutenkaan mikään erityisen kova. Pysyi hän sentään rauhallisena, ja ohjasin auton toiselle kaistalle, eikä esimerkiksi ojaan. Pahaksi onneksi kengurukin päätti vaihtaa kaistaa, ja kyllä, jouduimme kengurukolariin! Meillä oli kuitenkin onnea matkassa, sillä vain auton oikea etuvalo hajosi ja lisäksi tuli pieni lommo. Kenguru lensi tienpenkkaan ja loukkaantui liikuntakyvyttömäksi, mutta jäi eloon. Siinäkin oli onnea matkassa, että kenguru lensi tienpenkkaan, sillä muuten olisimme itse joutuneet siirtämään sätkivän eläimen pois tieltä tulevien kolarien estämiseksi. Lisäksi onnea oli matkassa siinä, että kolari tapahtui vain 4 kilometriä Hawkerista, jossa on mahdollista käyttää kännykkää ja josta löytyy myös poliisiasema. Poliisiasema tosin oli kiinni, olihan joulupäivä ja Hawker on vain 300 asukkaan kaupunki. Soitimme kuitenkin aseman seinästä löytyneeseen numeroon, joka yhdistyi lähimpään isompaan kaupunkiin, Port Augustaan. He lupasivat että joku menee huolehtimaan kengurusta ja sinne pääsimme myös tekemään raportin autovakuutusta varten, vaikka sen jälkeen kuulimmekin etteivät ihmiset yleensä kengurukolareita raportoi.

Seongpyo oli melko shokissa kuitenkin tapahtuman jälkeen, että hän osui elävään eläimeen, ja vieläpä joulupäivänä. Tilannetta ei ehkä kauheasti auttanut se, että tiuskaisin välittömästi onnettomuuden jälkeen, että tälläisissä tilanteissa pitää jarruttaa kunnolla! No, yritin sitten parhaani mukaan rauhoitella ja piristää häntä, että kukaan ei ole suuttunut, ja se oli vaan huonoa onnea. Poliisivierailun jälkeen tunnelma vapautui huomattavasti, kun Cynthiakaan ei enää surkutellut niin paljon autoaan. Hän ei alkujärkytyksissään edes tajunnut ettei joudu itse uutta etuvaloa maksamaan, vaan tietysty vakuutus hoitaa sen. Matka jatkui iloisesti - mutta kukaan ei enää uskaltanut päästää Seongpyota rattiin :D

Damaget

Tätä kävi kyllä sääliksi :(

Toisen päivän määränpää oli Coober Pedy, vajaan parin tuhannen asukkaan kaupunki puolivälissä matkaamme. Kaupunki elää pääasiassa kaivoksista, joista paikka onkin kuuluisa (vaikka ei se nyt kyllä mikään kuuluisa paikka ole). Kuumuuden ja varmaan kaivosmiesten taitojen vuoksi kaupungin erikoisuutena on kuitenkin maanalaiset rakennukset. Aluksi kun kuulin tästä "maanalaisesta kaupungista" kuvittelin että sinne ajetaan jostain tunnelista sisään, eikä päivänvaloa paljon näy. Kyseessä oli kuitenkin päällisin puolin hyvin tavallisen näköinen pikkukaupunki. Uskoisin, että useimmat talot - kuten myös hostellimme - on suurimmaksi osin maan alla, mutta myös maan päällä on normaalin näköinen pieni talo. Coober Pedyssä lämpötila voi nousta jopa +50 asteeseen, ja maanalaiset huoneistot on helppo pitää viileinä ja tasalämpöisinä.

Hostellimme oli tosiaan hyvin erikoinen. Huoneet olivat maan alla ja paikka näytti enemmänkin kammiolta kuin hostellilta. Olimme varanneet erikseen mies- ja naisdormit, mutta eipä tuolla ollut kauheasti väliä kun ovia ei ollut. Oikeastaan ei edes oviaukkoa, vaan käytännössä yksi seinä oli auki käytävälle päin.

Ihana huoneemme

Näin normaalilta se näytti kuitenkin ulkoapäin

Tää hostelli oli kyllä vähän once-in-a-lifetime kokemus. :D

No, jos joku jaksoi tänne asti lukea, niin hyvä! Matka jatkuu sitten seuraavassa postauksessa :)