Joululoma lähenee, ja tällä hetkellä osa työpäivästä lohkee aina väkisinkin matkasuunnitelman tekoon. Tänään saatiin aika hyvin suunnitelmaa kasaan, ja tein ihan teitä varten tälläisen hienon havainnollistavan kuvankin!
Kartassa siis sinisellä on merkitty ajomatka autolla ja lentomatka punaisella. :)
Matkaseuruuseemme kuuluu itseni lisäksi Cyntia Sveitsistä, Daniel Saksasta ja Seongpyon Koreasta. Cynthia osti juuri auton, jolla lähdemme matkaan jouluaattona. Ensimmäinen pysähdyspaikka (B) on Flinder Ranges kansallispuisto, jonka jälkeen yövymme jossain lähettyvillä varmaankin. Matkaa Adelaidesta ensimmäiseen etappiin on noin 400km. Seuraavana päivänä matkamme jatkuu läpi Australian outbackin ja myöhään illalla varmaankin saavumme Yularaan (C), joka on pieni kylä Uluru-vuoren lähettyvillä. Vietämme Yularassa yhteensä kaksi yötä, jolloin käymme ihastelemassa Ulurua sekä sen lähettyvillä sijaitsevaa Kata Tjutan kivimuodostelmaa. Seuraava matkaetappi on Alice Springs (D), josta käsin käymme vielä katsastamassa Kings Canyonin sekä muuta, mitä nähtävää siellä onkaan. Ja jos nähtävää ei ole, meillä on ainakin uima-allas hostellilla, ja tuolla suunnalla pitäisi olla KUUMAA ja paahtavaa ja kuivaa. Että sitten vaan altaan reunalle makoilemaan, sopii mulle :) Itselläni kyllä ainakin on tarkoituksena myös shoppailla vähän aboriginaali-taidetta, sillä Alice Springs sijaitsee ihan aboriginaalien mailla, ja sieltä pitäisi löytyä ihan aitoa taidetta, ei mitään tusina-kopioita turisteille (no, varmasti löytyy niitäkin...)
Itse aion yöpyä Alice Springsissä 4 yötä, jonka jälkeen on aika karistaa punaiset aavikon pölyt jaloista, ja lentää sivistyksen pariin viettämään uutta vuotta! Siis minä yksin lennän, muut ajavat 1500km takaisin Adelaideen sitten uuden vuoden jälkeen. Suosittu ajankohta oli kyllä nostanut lentojen hinnat pilviin, mutta onhan mulla nyt niin hyvä syy mennä, että on pakko! Sisarukseni Niina ja Jari nimittäin lentävät sinne myös, ja vietän loppulomani heidän kanssaan Sydneyssä. Aluksi päästään siis seuraamaan yhtä maailman ensimmäisistä uuden vuoden ilotulituksista, eiköhän seuraavillekin päiville paljon ohjelmaa löydy :)
Melko paljon siis ainakin on aavikkoa tiedossa! Mutta toisaalta myös se on kokemus jonka haluan kokea, että ajaa vaan tuntikaupalla keskellä aavikkoa pitkin loputonta tietä. Olen kuitenkin hyvin tyytyväinen että paluumatka tapahtuu lentäen, sillä veikkaanpa että menomatkassa on kuitenkin jo ihan tarpeeksi kokemusta siitä autossa istumisesta :)

Hieno kuva! Älä reissaa vielä liikaa, että meillekin jää sitten paikkoja missä käydä! :)
VastaaPoistaNo niinkun tosta kartasta näkyy niin aika paljon on vielä lääniä käymättä läpi ;)
VastaaPoistaVähäks kiva matkaplääni! Aika vähän kyllä tiedän noita Australian must see -paikkoja, mut toi Uluru on ollu jossain englannin kirjassa kappaleen aiheena joskus. Muistan, koska siinä jotenki huudahdettiin "Uluru!" ja ystäväni A luuli, että se on joku tervehdys. :D
VastaaPoistaHyvä suunnitelma tosiaan ...etenkin kun sait Sydneynkin sovitettua yhdeksi etapiksi :)
VastaaPoistaElisa: Haha, mua kyllä vähän naurattaa ystäväsi A :D Mutta kyllä toi Uluru ainakin taitaa olla aika must-see, ja tietty Sydneyn oopperatalo :)
VastaaPoistaJari: Niin eiks se niin ollu että mulla oli hotelli kunnossa siellä Sydneyssä? :D Pakkohan sinne sitte on mennä ;)
Hyvältä kuulostaa suunnitelma :) Varmasti mahtava reissu. Varaudu kuumaan, ite en ole tainnut kokea missään niin kuumaa kuin tuola Outbackissa :) Uluru näkemisen arvoinen, samoin Kata Tjuta. Alice Springs oli ehdottomasti mun suosikkeja! Pieni kyläpahanen, mutta sielä riittää tunnelmaa!!
VastaaPoistaElina
Siis miksei kukaan oo mulle kertonu että säkin oot Elina reissannu täällä?? Hyvä että on näkemisen arvoisia paikkoja, etten ihan turhaan lähde :) Täällä on nyt ollut vaihteeksi niin viileää, että kuumuutta odotellaan! :)
VastaaPoista