maanantai 29. marraskuuta 2010

Työpäivästä selvitty

Tänään huomasin että olen alkanut ajatella kaiken englanniksi. Kielikylpy siis alkaa tehota jo! Nytkin meinasin aluksi alkaa kirjoittaa enkuksi, mutta yritetään nyt pitää vähän kosketuspintaa suomen kieleenkin :)

Tänään oli siis ensimmäinen työpäivä! Kreisines! Päivä meni täysin paperitöiden ja muun orientoitumien merkeissä, sekä ihmisiin tutustuessa. Ensi alkuun pari huippu-uutista:

1. Mulla on palkallinen joululoma!! Eli 24.12-3.1 palkka juoksee ja meitsi juoksee jossain biitsillä ;)

2. Sen lisäksi mulla on 10 palkallista lomapäivää!!! JEEEE! Ei ollut tullut kyllä mieleenikään, että semmoista voisi olla :) Pitää vielä selvittää voinko pitää kaikki putkeen helmikuussa kun Markus tulee käymään, sillä papereissa sanottiin että yleensä lomapäiviä saa pitää sitä mukaa kuin niitä kertyy, joka on noin 1,6 kuukaudessa - silloin siis ei olisi ehtinyt kertyä kuin 3-5 päivää. Mutta onhan sekin jotain!

3. Sain sittenkin opiskelijakortin, vaikka luulin etten saa. Tervetuloa takaisin halpa opiskelija-elämä <3

Sitten oli yksi ärsytysasia, nimittäin joudun raahata läppäriä joka päivä töissä mukana. Nään jo sieluni silmin itseni hikoilemassa +40 asteessa ja suunnittelemassa laukun heittämistä lähimmän palmun latvaan. No mutta siis mullahan ei ollut mukana yhtäkään laukkua mihin läppäri mahtuisi, joten mun oli kertakaikkiaan pakko - siis aivan oikeasti pakko - käydä ostamassa uusi olkalaukku ;) Kävin ensin kattelemassa oikeita läppärilaukkuja, mutta ne olivat sekä rumia että hirveän kalliita, joten päädyin ostamaan sitten jo lauantaina ihailemani ison olkalaukun, joka osoittautuikin ihan täydellisen kokoiseksi. Ja näköiseksi. ;)

Tapasin siis hirvittävän paljon ihmisiä, ja kaikki oli tosi kivoja! Tällä hetkellä työskentelen 5 muun IAESTE traineen kanssa samassa huoneessa, myöhemmin siirryn laboratorioluokkaan, jossa mentori-buddy-opiskelijanikin työskentelee. Buddyni on nimeltään Melanie, todella mukava ranskalainen tyttö, joka on nyt viettänyt 2 vuotta ja 8 kuukautta yhteen mittaan Australiassa, aloittaen samalla tavalla harjoittelijana kuin minäkin. Ja just huomenna hän sitten lähtee Ranskaan! Eli käytännössä olen vähän niinkuin oman onneni nojassa seuraavat kolme viikkoa ennen joulua. Melanie oli kirjoittanut pari A4 täyteen kaikkea mitä mun pitäisi tässä kolmen viikon aikana tehdä, järjestää itselleni erilaisia labra perehdytyksiä ja sit pitäisi jotain mittauksiakin jo osata tehdä. Niin, mä siis alan tehdä täällä jotain KEMIAN LABROJA! :D Melanie oli myös aika järkyttynyt, kun kuuli etten oo koskaan semmoisia tehnyt, ja ihmetteli mitä mä sitten oon mahtanu tehdä kun oon näin pitkälle opinnoissa edenny. No, hän uskoi kuitenkin että hyvin se menee. Ja eiköhän!

Meitä IAESTE-harjoittelijoita on siis tosi paljon, lisäksi on väitöskirjan tekijöitä ja kesäopiskelijoita. Niin ja se Liz muuten paljastui oikein hauskaksi tyypiksi. Ulkonäöltään vähän saman näköinen kuin TTYY:n Paula, mutta luonteeltaan täysin päinvastainen (eli tosiaankin hauska ja mukava). Tänään aloitti myös Sri Lankalainen Kshanti, ja voi että kun se oli pikkuinen ja ujo ja hiljainen! Mua oikein alko jännittää sen puolesta, että saako se sanottua mitään kun jotain kysyttiin. Mutta Liz kyllä huolehtii ahkerasti että kaikki pääsevät porukkaan mukaan, ja alkavat puhua.

Päivä oli siis tosi mukava mutta myös tosi rankka, kun niin paljon tuli uutta asiaa! Avasin myös pankkitilin palkanmaksua varten ja hankin kulkuluvat yliopistolle. Hostellilla tutustuin myös huonekavereihin, jotka ovat kaikki tosi mukavia naisia. Tänään mulla oli muuten "earlyminute" päivä, eli lähdin vähän aikasemmin kotiin. Voisin ottaa tuon sanonnan vaikka hyvinkin tiheään käyttöön, ja on kuulemma myös Lizin lempisanonta :) 

Huomenna päivä alkaa aikaisin muutolla, sillä vuokranantaja ei olisi ehtinyt huomenna muuhun aikaan kuin 7:30 aamulla. Mähän oon tässä muutenkin heräillyt aina kuudelta, joten sopii mulle vallan mainiosti. Ihanaa luksusta saada vaatteet ihan vaatekaappiin!

5 kommenttia:

  1. Oon varmaan ihan koukussa tähän blogiin kun tulee niin useasti silmäiltyä. Onpa kiva että on löytynyt mukavaa porukkaa niin työstä kuin asunnolta, eikä tuo joululomakaan ihan paha
    juttu ole ;) !
    Ja tuo läppärionnettomuuskin näyttää kääntyneen positiiviseksi - voin vaan kuvitella, miten tyylikäs tuo uusi laukku on! Ei sit varmaan tuu niin helposti heitettyä palmun latvaan :D!
    Anneli

    VastaaPoista
  2. Lähditkö siis yliopistonkautta vaihtoon ( vai olenko käsittänyt aivan väärin)? Ja sulla oli työpaikka ja asunto siellä valmiina?

    ps. ihana blogi :)

    VastaaPoista
  3. Anneli: no nyt oonkin pitänyt päivittämisestä vähän välipäivää, jos se vähän auttaisi tuohon addiktioon ;)

    Anonyymi: Mä siis hain paikkaa suoraan IAESTE-järjestöstä, joka on ihan itsenäinen järjestö yliopistosta. Se on maailmanlaajuinen järjestö, joka tarjoaa yliopisto-opiskelijoille työharjoittelupaikkoja ympäri maailmaa erilaisista työpaikoista ja tehtävistä. Eli työpaikkani on siis tämä harjoittelupaikka. :)

    Asuntoa ei ollut valmiina, vaan majoituin kolmeksi ensimmäiseksi yöksi hostelliin, jonka aikana ehdin löytää itselleni tämän asunnon, johon juuri muutin. Tämäkään ei tosin ole koko loppuajalle, eli vielä pitää jatkaa etsintöjä!

    VastaaPoista
  4. Heii ihanaa että sun ei tartte majoittua sillan alle :) eikä huikkia Ruulle et pääseekö pussiin ;) ..vaikka se oli kyl yks parhaimmista ideoista ikinä :D
    -A-

    VastaaPoista
  5. Hei ihanaa että A homespää löysi tänne blogiin tiensä! :) Joo ei oo pahemmin kenguruita näkyny, että ehkä se olis ollu vähän huono idea...

    VastaaPoista