torstai 14. lokakuuta 2010

Kadulla tuuleeee, asfaltti kiiltäää

Ohhoh, kylläpäs aika rientää. En oo tännekään ehtiny kirjotella mitään pitkiin aikoihin! Viime postaukseen viitaten Nelli on nyt kunnossa, eikä hänellä kyllä omasta mielestään ollutkaan mitään vialla, tuon ihmeellisen kaulatötterön lisäksi. Niin ja se paita nyt lähti heti toisena yönä, enkä vieläkään tajua miten se sen teki.

Eilen olin viikon ainoalla vapaapäivällä, ja sen kunniaksi mm. pesin 4 koneellista pyykkiä, tein suursiivot, kävin ostamassa kummityttö-Saanalle synttärilahjan sekä itselle hiuslakkaa ja ruokaa ja kirjan. Homespäänä tietenkin unohdin ostaa ostoslistalla ollutta puuteria. Mutta muuten voisin sanoa että ihan toteen meni se päivä!

Töitä kohti.

Tänään puolestaan olin siis koko päivän töissä. Ennakoin kyllä uskomattoman hienosti (vaikka itse sanonkin) tsekkaamalla sääennustuksen, josta päättelin että tää työpäivä tulee olemaan hyyyvin rauhallinen ja että ehdin lukemaan edellisen kirjan tämän aamupäivän aikana jo loppuun, ja ostin uuden! Hyvä minä!

Ehdin kuitenkin käymään myös hyvin mielenkiintoisia keskusteluja niiden muutamien harvojen asiakkaiden kanssa. Ensin hyvin tavallinen ja melko usein toistuva keskustelu:

Asiakas: Oottekos te ihan ympäri vuoden auki?
Minä: Marraskuusta lähtien ollaan vain viikonloppuisin.
Asiakas: No mitäs sinä sitten teet?
Minä: No itseasiassa, sitten mä muutan Australiaan.

Tämän jälkeen keskustelu jatkuu normaalisti asiakkaan kysymyksillä "mitä sä meet sinne tekemään? minne päin? missäs päin se adelaide onkaan? mitä kautta sait sen paikan? mitä sä muuten opiskelet? kauanko ajattelit olla siellä?" jne. Aluksi jaksoin ihmetellä että miten ihmisiä niin paljon kiinnostaa mun elämä, mutta nyt oon todennut että kai se on vaan kiinnostavaa ;) Mut siis etenkin mua ihmetyttää (ehkä kuitenkin vähän myös edelleen) toi eka kysymys, että miten mä sitten aikani vietän, kun mun työpaikka on viikolla kiinni. Miksi se kiinnostaa ihmisiä??

Awww. Meidän ylisöpö ulkoterassi.
Mielenkiintoisempia asiakkaita olivat kuitenkin Malesialainen pariskunta. Nainen kertoi ensin halunneensa lomalle Saudi-Arabiaan, mutta mies halusi Eurooppaan. No aluksi he olivat miettineet Unkaria, mutta lentoja etsiessään olivat törmänneet myös vaihtoehtoon Suomi. Nainen oli aluksi ollut että eeei, ei sinne kommunistiseen Venäjään (:D) mutta sitten hän oli vähän lukenut Suomesta, ja sen kauniista maisemista, ja päättänyt, että kyllä tänne sittenkin voi tulla. Kuitenkin hän varmisti multa vielä noin viiteen kertaan, että onko Suomi siis itsenäinen maa. Siis ihan itsenäinen. Siis ihan kaikista. Siis ei kuulu Venäjään? Siis itsenäinen?! Kyllä. Paljon juteltiin kaikesta muustakin. He kertoivat että Malesia on siinä Singaporen vieressä, johon vastasin että olen kyllä käynytkin Malesiassa. Siitähän he ihmettelivät miksen jäänyt sinne asumaan ja töihin! Kun kerran menin käymäänkin! Kuulemma engineer tienaa 15 000 kuukaudessa. Valuutasta vaan ei ollut puhetta :D Sitten otettiin jo yhteiskuvaa veljenpoikaa varten. Mies vähän vihjasi, että kuva olis kivempi jos ottaisin mun työasuun kuuluvan essun pois. Haloo!? Kyllä musta nyt saa kuvan ottaa, mut vaatetuksen suhteen heillä ei kyllä oo oikeuksia esittää toivomuksia! Hetken päästä mä kuvailin heitä jollekin kännykkävideolle ja kuten arvata saattaa: lopuksi mä itsekin jouduin videokuvauksen kohteeksi. Kyllä nyt mahtaa olla veljenpoika innoissaan! :D Sitten myös varmistin heille noin 10 kertaa, että kyllä, tänään on torstai 14.10. He oikein kirjoittivat tämän tiedon ylös, että tietävät koska paluulennon aika koittaa. Kalenteri ois varmaan ollu yliarvostettua olla mukana? Tai muuten vaan yleisesti perillä oleminen viikonpäivistä? Vaikka kyllähän tommoset aikaerot on hankalia... :)

Kesän jälkeen sitä alkaa olla meikäläisen naama jo yhdessä jos toisessa perhealbumissa ympäri maailmaa, mutta täytyy sanoa että kyllä toi videokuvaus oli jo ihan uudella levelillä!


Mun ihku-kahvila-työpaikka!

PS. Kuvitus siis kesän kuvista, tänään ei todellakaan näyttänyt ulkona tuolta :D

4 kommenttia:

  1. Ah hah haa. :D
    Veljenpojalle engineeri tyttöystäväksi, tietää viikonpäivät ja kaikkea! :D

    VastaaPoista
  2. Joo kieltämättä varsinainen saalis :D

    VastaaPoista
  3. Eiiii! Huippuasiakkaita. Erityisesti pidin tästä malesialaisesta vieraasta. Kai sä kysyit, että oliks ne Jalan Burhanuddin Helmeltä kotosin? :D

    VastaaPoista
  4. Voi, en tajunnu! :D Se mies kyllä näytti sille taksikuskille joka otettiin keskustasta teille, mut en kysyny sitten sitäkään että onks se se :D

    VastaaPoista